Äänestäjä: ehdokkaan numero ratkaisee, kirkkoveneitä ei killata

Tässä vaalien alla minut herätti talviunesta yllä oleva Ilta-Sanomien mainio pilakuva. Yritän nyt hillitä itseni ja ottaa vakavasti niin vaalit kuin kirkkoveneen.. Yritän muistaa sunnuntain äänestyksessä ehdokkaani numeron enkä piirrä yhtäkään kirkkovenettä. Kaikkien muittenkin äänioikeutettujen pitäisi nyt opetella oman ehdokkaansa numero, ettei sitten ala äänestyskopissa kirkkovenettä äänestyslippuun hahmottelemaan.

Homokeskustelu varmasti vie ääniä kristallisilta. Se on niille änkyräuskovaisille ihan oikein. Vähemmälle on tässä vaalihötäkässä jäänyt mielipiteiden vaihto koulujen uskonnonopetuksesta, jossa olisi kovasti nykyaikaistamisen varaa.  Selväähän on, että tulevaisuudessa tullaan tekemään selvä ero kirkon ja valtion välillä.  Miksi siis nykyään vielä meidän veronmaksajien pitäisi maksaa koulujen uskonnonopetus?

Todellinen mahdollisuus luoda kaikkia uskontoja tai uskonnottomuutta arvostava tasa-arvoinen  yhteiskunta on olemassa vasta silloin, jos siihen annetaan lapsesta saakka mahdollisuus. Eli miksi yhdelle uskonnolle,  luterilaisuudelle, annetaan monia  erikoisoikeuksia? Tällä hetkellä uskonnonvapauden käsite on pelkkää sanahelinää.

Erilaisilla uskonnoilla on toki nyt ja tulevaisuudessakin suuri merkitys monelle ihmiselle, ei sitä voi kieltää. Mutta juuri siksi lapsillekin pitäisi koulussa nykyisen uskonnonopetuksen sijaan opettaa yhteisesti yleistä uskontotiedettä. Näin kerrottaisiin lapsille  kaikista maailman uskonnoista mitään niistä erityisesti tyrkyttämättä.. Etsittäisiin vaikka uskontojen yhteisiä piirteitä, kartoitettaisiin niiden levinneisyyttä. Tästä olisi jo todellista hyötyäkin, elämmehän globaalissa maailmassa. Eikä opetus saisi olla tunnustuksellista, sillä moraalinen selkäranka ei murru, ei edes nitise, jos näin menetellään. Hyviä asioista voi ajaa vallan hyvin ilman uskontoa, oikean ja väärän erottamiseen ei tarvita henkimaailmaa.

Turun Sanomissa tänään (13.4.) uskontososiologi Valdemar Kallunki artikkelissaan Uskontojen tasavertaisuus haaste Euroopassa toteaa, että tasavertaisuuden toteuttaminen on  kovasti haastavaa. Hän uskoo siihen, että jos uskonnot koettaisiin tasavertaisiksi, myös valtiot suhtautuisivat uskontoihin myönteisemmin. Kaunis ajatus mutta miksi tähän valtiota pitää sotkea? Tosin luterilaisille yhdensilmän uskovaisille olisi hyväksi kehittää itsessään sallivuutta paitsi eri uskontoihin myös tasa-arvokysymyksiin nähden.

Hiukan epäilyttää ministeri Stefan Wallinin naiivin hyväntahtoinen esitys kaikkien uskontojen tuomisesta kouluihin, esimerkinä rukoustilojen osoittaminen  muslimeille, samoin erilaisten uskonnollisten symbolien tuominen opetustiloihin. Pikkuisen jäitä hattuun! Ei tästä riidat ja kiusaaminen kouluissa ainakaan vähenisi! Suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä voidaan opettaa ilman yhtäkään uskonnollista symbolia, uskokaa tai älkää! Uskonto ja sen opettaminen pidettäköön kotien ja kirkkojen asiana. Koulussa lapset oppikoon iloisesti ja pelottelematta maallisia asioita.

Yhtäkkiä se EU:n päätös krusifiksien sallimisesta italialaisissa kouluissa alkoi haista nenääni: vahva katolisen vihkiveden aborttikielteinen lemu, ettei se leviäisi tännekin!

Advertisements

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eduskunta, eläkeläiset, EU, ihmiset, katolinen kirkko, kirkko, koululaitos, luterilainen kirkko, mynämäki, politiikka, sano suoraan, Voittaminen, yhteiskunta Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

11 vastausta artikkeliin: Äänestäjä: ehdokkaan numero ratkaisee, kirkkoveneitä ei killata

  1. lepis sanoo:

    Onneksi vaalit ovat jo kohta ohitse ;)

  2. Hirlii sanoo:

    Minä suhtaudun vaaleihin vähän kuin jotkut urheilukisoihin, sillä eräänlaiset kilpailuthan nämä ovat. Toisaalta nyt on ollut puheissa hieman toisentyyppinen klangi, puhutaan reilusti siitä että keneltä otetaan pois kun vaalit on käyty ja kansanedustajat saavat 1,5 miljoonan euron höylän käteensä. Saattavat tietenkin, tottumattomimmat, höylätä omaankin käteensä.

    Montako airoparia kirkkovenessä on? No, sehän riippuu kirkkoveneen koosta ;)

    • Tuleepahan mielikiva siitä, että kansa saa vaikuttaa. Ja saahan se, mutta pientä se on kun piika pisssii. Oikeastaan on kiva politikoida tuttujen kanssa kauppareissulla.

      Hoksasin itsekin sen, että kirkkoveneen koostahan se on kiinni airoparien määrä!

      • Hirlii sanoo:

        Nyt meni kansalaisella nollat sekaisin, piti tietenkin olla: 1,5 miljardin höyläkone eikä vaivainen miljoona.

        Se on parasta politiikkaa mitä saa harjoittaa kotona ja kassajonossa, kylillä ja toreilla, ja näin kerran neljässä vuodessa pääsee sanomaan sanottavansa ihan naamakkain kansanedustajallekin, jos haluaa.

  3. Supi Suomalainen sanoo:

    Ja kyllä kansa vaikuttaa, täällä Ruotsissa Suomalaisista äänioikeutetuista peräti 9,1% kävi äänestämässä ,nukkuvien puolue oli siis 90,9% suuri.No ,matkat on usein pitkät äänestyspaikoille jos vois jotenkin netin tai postin kautta äänestää voisi äänestys% nousta huomattavasti.

    • Minä annan kakille Ruotsissa asuvlle suomalaisille anteeksi tuo äänestämättömyyden. Ei nämä suomaliset poliitikot paljon innosta Suomessa asuviakaan. Mutta kyllä täytyy kuitenkin vaali-iltana seurata äänten laskemista.

  4. Kaisa-Maria sanoo:

    Tuo Stefan-herran ajatus tuskin kerää äänestäjiä hänen puolueelleen.
    Ranskassa kiellettiin kaikki pärstänsä piilottaneet huppupäät. Siten vähennetään terrorismia. Hyvä päätös.
    Meidän kulmilla kuljeksii vain muutama liinapääakka, pärstävärkki sitä komeammassa meikissä. Lienevät paikallisia käännynnäisiä. Erottuvat kivasti marketmassasta.
    Sukututkimusta harrastava sukulaiseni on selvittänyt, että olen sukua kuuluisalle unissasaarnaajalle Maria Åkerblomille isoäitini kautta, jolla oli sama tyttönimi. Tämä Maria ei ollut ihan kiltti tyttönen, mutta mummoni oli.
    Ihmettelenkin nyt omaa geeniperimääni. Mummolta vai Marialta? Ehkä miespuolisillakin on ollut vaikutusta.
    Joten ei olisi pahitteeksi, vaikka uusi eduskunta kieltäisi koko sukututkimuksen.
    Toisaalta. Hyvä, että suvussani on ainakin yksi kuuluisuus. Lusittuaan 8 vuotta murhasta Maria tunnettiin ainakin menestyneenä bisnesnaisena ja rotukoirien kasvattajana.
    Erityisesti arveluttaa, että minäkin olen kasvattanut rotukoiria.

    • Kohta sinä istut ittekin 8 vuotta sukulais-Mariasi tapaan, jos et lopeta noita rasistisia puheitasi!

      Mutta sukututkimus on jo nyt vaikeutunut, kun vissiin vasta 100 vuotta vahoja kirkonkirjoja saa nähtäväksi. Olenkohan nyt oikeassa? Kun itse asiassa minua ei ole tuo sukututkimus kmoskaan kiinnostanut. Saa olla rauhassa ja omisssa oloissaan.

  5. Aili Nupponen sanoo:

    Pelätään näet, että nuoremmat synnit tulevat julki: voi voi;)

    Ja mikäs sen hauskempaa kuin tutkiskella toisten ihmisten tekemiä syntejä tai rikkomuksia ellei peräti rikoksia;))

    • Ihminen on niin raadollinen. Mutta eduskuntaan pyrkivän pitäisi olla ainakin hiukan rehellinen. Silti sinne kokoontuu usein suuriakin konnia, vai herättääkä se ilmapiiri ihmisessä piilevät lautakasojen kätkemisvietit ja muun röyhkeyden.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s