Alexandra Salmelan musta silmä ja parrakas mies

Alexsandra tuijottaa mustapartaista miestä hymyillen mutta silmä mustana.

Elämän pikku kummallisuudet tekevät elämästä mielenkiintoisen. Erityisesti taiteilijat tarkkailevat elämää ja tekevät havainnoistaan itseään tyhmemmille ihmisille taideteoksia. Näistä  ihmiset sitten ilahtuvat ja ovat niitä ymmärtävinään.  Kulttuurin on tieteellisin tutkimuksin todettu jopa virkistävän ihmistä.

Olen nyt omin avoimin silmin kokenut hiukan kulttuuria ja nauttinut sen virkistävyydestä. Olen vallan innoissani. Kulttuurissa on totisesti jotain selittämätöntä voimaa! Havaitsin sen  viime viikolla käydessäni  kuuntelemassa Turun avoimen ylipiston luentosarjaa, jossa teemana on Tarinat maailmalla.  Vuorossa Alexandra Salmela. Siis tämä suomeksi kirjoittava slovakialaissyntyinen nainen, joka oli Finlandia-ehdokkaana viime vuonna teoksellaan 27 Eli kuolema tekee taiteilijan.

Innoissani ostin luennolle mennessäni Alexsandran kirjan. Takakannesta luin: “Angie on 27-vuotias ja päättää kuolla kuuluisana idoliensa Kurt Cobainin ja Jim Morrisonin, Janis Joplinin ja Jimi Hendrixin lailla ennen 28. syntymäpäiväänsä. — hurmaava sekoitus tragediaa, tilannekomediaa, farssia ja itseironista kasvutarinaa.” Kerrontatapa, mielenlaatu ja lennokkuus poikkeavat suomalaisesta totutusta tavasta kertoa.

Jännää!

Sitten luentosaliin astelee nuori hoikka nainen. Kaikki huomioni kiintyy naisen mustaan silmään. Silmä mustana?  Aidosti mustelma jo kellertää reunoilta. Nyt korvat auki! Äkkiä intoni kuitenkin lopahtaa: saan kyllä tietää, miksi silmä on mustana, mutta Alexsandran mitätön tyyli kertoa asioista nukuttaa ja lueskelen salaa otteita ostamastani kirjasta. Kirjailija piirtää draaman kaaren taululle ja sanoo: “Näytelmässä on alku, keskikohta ja loppu.”

Yllättäen ja virkistävästi luentosalin takaosasta kuuluu jotain. Käännän päätäni ja näen parrakkaan miehen. Luennoitsija häkeltyy, pyytää miestä istumaan, joku järjestäjistä yrittää saada miestä jopa poistuman. Miksi miehen ei anneta kysyä?  Nyt oikeaa draamaa on käden ulottuvilla. Antakaa toki miehen kysyä! Eikö mitä, pieni poikkeama tavanomaisesta synnyttää vain paheksuntaa, luo akateemisen jäätävän hiljaisuuden.
Luennon lopuksi mies yrittää vielä kysyä, mutta mustelmasilmäisellä kirjailijalla on kiire junalle.

Tiedoksi:  Se musta silmä ei ollut syntynyt aviomiehen nyrkistä eikä horjahtamisesta kaapinkulmaan. Eikä  luentosalissakaan vaan koripallo-ottelussa. Selväksi tuli tarinoiden voima, tässäkin yhdessä mustelmassa kulminoituu monen monta tarinaa maailmalta. Lisää syntyy.
Kulttuuri virkistää aina!

Advertisements

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, EU, ihmiset, kirjat, mynämäki, sano suoraan, taide, yhteiskunta Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Alexandra Salmelan musta silmä ja parrakas mies

  1. Kaisa-Maria sanoo:

    Koska en ole taiteilija, veikkasin 27-vuotiaana kuolevani vasta 42-vuotiaana.
    Pelkkää nuoruuden horinaa nuo veikkailut! Ei Alexandrakaan, mikäli kirjoittaa itsestään, ei siihen taatusti usko. Jos itse olisin uskonut, olisin pitänyt pääni kiinni.
    Se kuitenkin on totta, että kuolema tekee taiteilijan, pienissä ja isoissa kuvioissa. Silloinhan kyseisen taiteilijan tuotanto päättyy. Aikaan saadun taiteen arvo kasvaa, koska uutta ei enää ole saatavissa.
    En täytä edes veikkauskuponkia. Olen nyt mielissäni siitä, että tuo nuoruuteni veikkaus meni kunnolla pieleen.
    Parempi siirtyä vain odottavalle kannalle.

    • Sitäpaitsi aina on riski olemassa, että jos kuolee 27-vuotiaaana, ei siitä huolimatta nouse arvossa taiteilijana. Jotkut saattavat olla jopa iloisia, että tehtyä taidetta ei ole enempää, mihin senkin sitten tunkisi. Näin ajattelevat ainakin sukulaiset.

      Iloitaan jokaisesta päivästä!

  2. emmaia sanoo:

    Hei! Ajattelen että kirjastohenkilökunta on luokka ihmisiä, jotka pitäisi lukea blogisi..
    Pitäisinkö yrittää vaikuttaa niin että he lukevat sen? Jos niin, miten?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s