Punainen luova kipinä

“Olen sitä mieltä, että jos pätevästi halutaan lähestyä taideteoksia, ei riitä, että tunnetaan vanhaa, vaan taiteen tuntemus edellyttää, että ennen kaikkea tunnetaan oman ajan pyrkimykset yhtä hyvin tieteen, elämäntyylin ja taiteen alalla.”

Siinä nyt perussuomalaisille ja muille juntturoille  vähän isän kädestä taiteen perusopetusta. Ajatuksen taiteesta osana nykyaikaa ja elämää kirjoitti turkulainen taiteilija Otto Mäkilä  yli 60 vuotta sitten. Nyt Mäkilän töiden kokoelma on esillä Turun Taidemuseossa vielä tämän toukokuun ajan.

Turulla ja Otto Mäkilällä (1904-1955) on ollut tärkeä merkitys modernismin edistämisessä Suomessa 1920- ja 1930-luvulla, jolloin Suomessa suhtauduttiin kansainväliseen modernismiin hyvin kriittisesti. Mäkilä on vieläkin mitä ajankohtaisin.  Paitsi että  näyttely on ihmeellinen seikkailu, se opettaa meille tavallisille palleroille muutamia perusasioita luovasta työstä ja taiteen vastaanottamisesta.

Jo näyttelyn nimi Punainen luova kipinä herättää: taiteilijan, samoin kuin aivan tavallisen kirjoittajan ja käsityöläisenkin olisi omattava  kipinä, suorastaan intohimo tekemiseensä! Vaikka ei olisikaan kykyä nähdä yhtä hyvin kuin Mäkilän hahmot työssä He näkevät mitä emme näe, voi jatkuvasti oppia ja harjaantua.

 Mäkilä teki aina useita luonnoksia ja harjoitelmia samasta aiheesta ja teemasta.  Hämmästelin kuinka harjoitelma harjoitelmalta työ selkiytyy ja työssä olevia yksityiskohtia voi poistaa, keskittyä olennaiseen. Esimerkiksi He näkevät mitä me emme näe -työn lopullisessa versiossa mm. maassa oleva köysi on kadonnut, värit saaneet upean hohteen. Poesie -työn punainen hevonen esiintyy taustalla jo monessa työssä ennen lopullista teosta, Kolmijalkaisesta miehestä on useita versioita jne.

Nyt ymmärrän mitä tarkoittaa, että maailmaa pitää aistia uudella tavalla, olisi osattava nähdä. Mäkilän näyt maailmasta kehittyivät vuosien mittaan yhä abstraktimpaan suuntaa, oman leimansa löi tietysti sota. Runollinen ja lämmin Poesie ei olisi voinut syntyä sotakokemuksista, sen sijaan syntyi ihmisiä suljetuissa tiloissa, konesommitelmia ja täysin nonfiguratiivisia töitä.

Taide edusti Mäkilälle mielikuvituksen ja fantasian maailmaa, joiden avulla ihminen pystyy hahmottamaan omaa tilaansa ja maailmaa. Taiteen hän koki mielentilana, joka ei toistu koskaan samanlaisena kaikille, ei edes yhdelle ihmiselle.

“Teos, jossa ei ole mitään huonoja puolia tuskin on nautittava, sillä harvoin on täydellisyys muuta kuin toteamus. Pitää herättää ristiriita, jättää nauttijan tehtäväksi ratkaista probleemi.”

 Teos oikeastaan syntyykin vasta kokijassa. Taide on vuorovaikutusta. Mikä lohduttavinta: jos en tekijänä niin ainakin kokijana ja mietiskelijänä voin saada taideteoksesta itselleni osan!

Taiteilijaintellektuelli Otto Mäkilä kirjoitti vuonna 1953:
Omistan vain punaisen levottoman kipinän
– tai mielestäni paljon oikeammin,
se omistaa minut ja se polttaa minut.

Advertisements

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, EU, ihmiset, mynämäki, taide, Voittaminen Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

10 vastausta artikkeliin: Punainen luova kipinä

  1. Samppa sanoo:

    Hieno kirjoitus.

    En voi vastata muuten kuin Oscar Wildin sanoin, valitettavasti englanniksi, koska en omaa suomennosta, enkä aio tätä suomentaa:

    The artist is the creator of beutiful things.
    To reveal art and conceal the artist is art´s aim.
    The critic is he who can translate into another manner of a new material his impression of beutifull things.

    The highest, as the lowest, form of critiscism is a mode of autobiography.

    Those who find ugly meanings in beutfull things are corrupt without being charming. This is a fault.
    Those who find beutiful meanings in beutiful things are cultivated. For these there is hope.

    Ja sitten lukemaan lisää Dorian Greyn esipuhetta.

    Mielestäni Persut ovat tuulettaneet parhaiten taidekeskustelua mitä on aikoihin Suomessa tapahtunut. Mutta tuskin taiteteilijat alkavat tekemään mitään ideaalia persutaidetta. He tekevät mitä tekevät, kuten aina. Tosin, yhden taitelijan on tämä keskustelu nostanut ylös. Tämän Tykkyläisen. Kainuun oman tien kulkijan. Mielestäni tämä on hyvä asia. Itse törmäsin miehen töihin pari vuotta sitten kun ajoin Kainuun läpi. Tuli välittömästi hyvä mieli ja hymyilin ainakin sata kilometria eteen päin.

    Mutta taiteen kultakauttahan käsittääkseni Persut ihailee. Silloin kun Oscar Wilde kirjoitti esipuheensa, ei siitä kauaa ollut, kun Eino Leino kirjoitti hymyilevän Apollon

    http://haapavaara.wordpress.com/2010/07/06/eino-leinon-paiva-hymyileva-apollo/

    Ei silloin eletty missään impivaarassa. Aivan päin vastoin.

    Kiitos näyttely suosituksesta. Nyt on hyvä syy vierailla Turusssa.

  2. Hirlii sanoo:

    Se on hieno näyttely, olen käynyt. Otto Mäkilästä tuli dokumentti ihan juuri taannoin.

    • tammikuu44 sanoo:

      Vahinko etten nähnyt tuota dokumenttia, mutta ostin näyttelystä kirjan Otto Mäkilästä. – Tapasin muuten näyttelyn kahviossa kaksi naista, jotka olivat tulleet Helsingistä varta vasten Mäkilän näyttelyä varten. Olivat ihastuksissaan. Ja mikä ihmeellistä, eivät olleet tietoisia ennen näyttelyä koko Mäkilästä, vaikka kovasti olivat taiteesta kiinnostuneita.

      Liekö Mäkilä sitten niin kovin turkulaisten omima, ettei näyttelyitä ole juuri hänen kuolemnsa jälkeen muualla liiemmälti ollut?

      Kirjan esipuheessa Turun Taidemuseon johtaja Kari Immonen sanoo, että Turun ”oman pojan näyttelyihin ja hänestä tehtyihin julkaisuihin kohdistetaan niin hänen kotikulmillaan kuin muualla Suomessa äärimmäisen suuria vaatimuksia”. Tuohon saattaa kätkeytyä jokin selitys myös naisten kokemasta tuntemattomuudesta. Tiedä häntä.

      • Hirlii sanoo:

        Se muuten tuli siitä dokumentista hyvin esille, tämä turkulaisuus, siis dokkarissa puhuivat ihmiset jotka ovat jostain syystä ostaneet/saaneet hänen töitään. Yritin etsiä sitä Mäkilä dokumenttia tuolta areenasta muttei se taida enää olla siellä katsottavana.

      • tammikuu44 sanoo:

        Ilmeisesti siis hyvinkin mielenkiintoinen juttu!

  3. Aili Nupponen sanoo:

    Onneksi nuop taiteilijoiden luovat kipinät eivät ole sammumassa: sanokoot PerSut vaikka mitä:C

    • tammikuu44 sanoo:

      Näin on. Mielellään sanoisi noille persuillekin, että suutari pysyköön lestissään. Siellä Mäkilän näyttelyssäkin voi mennä yläkertaan katsomaan vanhaa suomalaista taidetta kultaraameissa, jos Mäkilä ei kolahda. Joten taidetta löytyy kaikenlaista ja kaikille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s