Mies varmistaa kirjan laadukkuuden haistelemalla sitä ennen ostopäätöstä. - Pieni ripaus Paper Passion -parfyymiä ei tekisi pahaa, hän toteaa asiantuntevasti.
Ihminen häpeää hajujaan. Sivistynyt ihminen pyrkii hajuttomuuteen. Kengissäkin on hajunsyöjät. Moderni ihminen ympäristöineen on hajuton ja mauton. Vain maalla keväisin haisee ehta sianpaska.
Hienot asiat eivät haise. Kulttuuri ei haise. Nykykuvataide saattaa joskus hiukan lemahtaa, jos taiteilija on luonut teoksensa virtsastaan tai muista eritteistään. Musiikkikaan ei haise, joskus kyllä puhutaan melusaasteesta, mutta sekään ei haise, kuulosta vain pahalta.
Näyttämötaidekin pysyy nykyisin melko hajuttomana eikä kirjallisuuskaan juuri tuoksahtele. Toisin oli 80-luvulla, jolloin Jumalan teatterissa heiteltiin kakkapökäleitä katsomoon, ja 60-luvulla kun Hannu Salaman Juhannustansseista hajahteli hienopierujen sieraimiin jumalanpilkka. Nykyään emme haise.
Vaikka kirjat kyllä haisevat. Näin oli ainakin ennen sähkökirjoja. Oikeastaan kirjat tuoksuivat, tuoksuivat houkuttelevasti. Se tuoksu sekoitti pään. Uutta kirjaa saattoi lapsena pitkäänkin vain haistella. Nykyään tuota hajua ei joko tunne tai sitä ei yksinkertaisesti kirjoissa enää ole.
Hyvä tuoksu johtui hyvästä paperilaadusta. Nykykirjat tehdään mahdollisimman halvalla, tingitään siis paperin laadusta. Samalla on mennyt haju. Tämä järkyttää kirjan ystävää. Uutistietojen mukaan saksalainen kustantaja Gerhard Steidl, jonka kustantamon kirjat tunnetaan korkeatasoisesta kirjapainotyöstä, on masentunut: mihin nykyaika meneekään hajuttomuudessaan ja mauttomuudessaan?
Laadukkaan kirjan pitää tuoksua, tuoksua laadukkaalle! Asiantuntija tunnistaa Steidlin kirjan yhdellä nuuhkaisulla: laadukas paperi, aito tuoksu! Nykyiset painotuotteet eivät enää haise paperille ja painomusteelle. Vanha tyylitajuinen saksalaiskustantaja on kuitenkin vakuuttunut, että kunnon kirjallisuusihminen arvostaa lukiessaan vielä nykyäänkin kirjan oikeaa tuoksua.
Ei paniikkia, asia on jo korjattu: berliiniläinen parfymisti Geza Schön on kehittänyt parfyymin, kirjoilta haisevan hajuveden, nimenä Paper Passion! Nyt siis kirjoja lukematonkin ihminen voi haista intelligentille. Mikä loistava lahja muotimaailman mannekiineille ja muille pintaliitäjille! Kirjat voi siis huoletta unohtaa. Vain haju on jäljellä. Ihollani kirjan syvällinen tuoksu!
– Oh, tuoksut tänään selvästi Rikokselle ja rangaistukselle!
– Persoonaasi sopiva on tuo sinunkin Idiootti-tuoksusi!
– Oletteko tytöt kokeilleet Kolmea muskettisoturia?
Kumpihan se tuoksuu, painomuste vaiko paperi?
Vanhat kirjat tuoksuvat eli haisevat tunkkaiselle;/
Kirjat tosiaan keräävät pölyä ja vanhoissa kirjoissa on hiukan tukkainen haju. Mutta kyllä itsekin muistan kuinka uusi kirja tuoksui aivan ihanalle silloin lapsuudessa ja nuoruudessa, siinä tuoksui painomuste ja myöskin uusi paperi.
Jos kirja painetaan hyvälle liitupaprille, siinä tuoksuu uutena vain painomuste. Pokkaritason kirjat panetaan pehmeälle sellu- ja uusiokäyttöpaperille. Tuoksahtavatkin sitten samalta kuin monet sanoma- ja iltapäivälehdet.
Aikakausilehdet hämäävät. Paperi on hyvälaatuista, mutta sisältö surkeaa potaskaa.
Itse pidän vanhojen kirjojen hieman ummehtuneesta tuoksusta.
Sanomalhdetkin muuttavat hajunsa mielenkiintoiseksi tuoksuksi.
Kun ne tarpeeksi vanhenevat, vuosikertojen selaaminen muuttuu historialliseksi löytöretkeksi.
Eli siis sen painomusteen koostumusta voisi hyvinkin muuttaa aina kirjan aiheen mukaan. Merikirjat haisisivat merelle, maaseutua kuvaavat heinäntuoksuisiksi jne. – Muistatkos kun takavuosina joku julkaisu mainosti yhtä numeroaan hajullisena? Monet äijät kuitenkin väitttivät, että haju ei ollut lähelläkään aitoa.
Vanhojne kirjojen ja lehtien salaperäinen romantiikka kyllä häviää tämän digitaalisuuden mukana.
hih hih.. minä luulin ensin että lukija tarvitsee uudet lasit! En kyllä osta hajuvettä kirjoihin.. Höh.. tuuletan joskus kirjoja se tekee hyvää.. pölyähän niihin tulee ajan kanssa.. mitä hajuihin tulee niitähän on maailma täynnä..aamu alkaa vähän tunnkaiseti, eli ikkunat auki ja raitista ilmaa sisälle. sitten on vuorossa kahvin ihana tuoku ja paahtimessa lämmitetyn leivän tuoksu.. pepsodentin maku suussa hammaspoesun jälkeen. nivea saippuan tuoksu suihkun jälkeen.. ja loputon määrä uusia tuoksuja. tanssiteatterissa voi tuntea hien tuoksun, se ei ole vanha löyhkä vaan sellainen työmiehen tuore hienhaju.
käytän hajuvesiä hyvin harvoin, kun monet ystävät ovat allergisia jos sun millekkin tuoksulle hyvä jos dödöä voi käyttää..neutraali hajuton aloevera on kyllä hyvä. elämä tuoksuu lapset tuoksuvat leikille ja hiekalle, kukat tuoksuvat ja vastaleikattu nurmi tuoksuu kuin taivaan enkelten tuoksu..
vähän joskus leppoisa pieraisukin voi virkistää päivää;))
Jep, tuommoista se on oikea ja hyvä hajuelämä! Luonnollisia hajuja, ei mitään hajuvesiä, joilla ennenvanhaan lähinnä peitettiin lian haju.
Kirjat voivat sen sijaan olla ihan hajuttomia – kunhan eivät ole mauttomia.
Leppoisa pieraisu kyllä aina rauhoittaa!
Olen juuri lukenut Patrick Süskindin kirjoittaman kirjan ”Parfymen” uudelleen. Kummallinen kirja, tunnetko siitä?
Olen lukenut. Aikoinaan sitä kehuttiin paljon. Nyt en kyllä pystyisi sanomaan kirjasta yhtikäs mitään, ei ole jäänyt hajuakaan päähäni.