Aukaisen Silenen runokirjan, kuuntelen vedenalaisia ääniä, hymyilen

Silenen matkassa on ilo kuunnella elämän ääniä.

Silene Lehto: Hän lähti valaiden matkaan
Runoja, WSOY, 2011

Valaiden ja Silenen matkaan kannattaa lähteä. Ei tule ollenkaan sitä nykyrunouden äärellä monesti syntyvää  tunnetta, että nytpä olen pudonnut kärryiltä tai sitten minulle syötetään puuta heinää. Kuuntelen hyvillä mielin nuoren runoilijan rehellistä, maailman menoa ihmettelevää ääntä. Tätä runoilijaa ei vaivaa omahyväisyys ja matkittu mutkikkuus. Silenen minulle avaama maailma on pinnalta katsoen perin tavallinen, muuttuu yhtäkkiä moniselitteiseksi  mutta ei järjettömäksi.

Silene saa jopa Parnasson ja Helsingin Sanomien parkkiintuneet arvostelijat latelemaan ihastuksen sanoja.  Ei moitteen sanaa kummaltakaan, vaikka kyseessä on esikoisrunokokoelma. Sellainenhan yleensä panee  arvostelijan sapen kiehumaan.  Parnasson Tero Tähtinen sen sijaan kehaisee (Parnasso 4/2011) runoja täyden kympin arvoiseksi Kirjoittaa: “Yksi viime vuosien parhaista esikoiskokoelmista.” Samoilla linjoilla on HS:n Mervi Kantokorpi. Hän kirjoittaa, että  Silene Lehto ei katsele kyynisesti maailmaa nenä nyrpyssä  nykyrunoilijoiden totuttuun tapaan, vaan “hakee mittasuhteita nihiloidun maailman tyhjyydelle”. Suomeksi siis: ihmisenä uskaltaa elää tässä tyhjänpäiväiseltä tuntuvassa nykymaailmassa, olla oma itsensä.

 Jo ensimmäinen runo Parvekelasit panee hauskalla tavalla miettimään. Runo tuntuu aluksi vain jokapäiväisten huomioiden teolta, mutta siinä sukelletaan kuin huomaamatta syvemmälle.  Mehän haluamme luonnon ilman haittoja,  parvekkeelle lasit, etteivät  ötökät kiusaa! Luontoa on  hieno katsellessa  lasien takaa. Nykyajan luontoihminen laittaa lasitetulle parvekkeelleen tietysti sohvan, joka on verhoiltu kukikkaalla kankaalla. Sopii luontoteemaan, ei mätäneviä kukkasia.

Silene kantaa maailmasta huolta. Elämän jatkuvuus voi  synty vain, jos ihminen ei nyhdä luonnosta ja ihmisistä irti itselleen kaikkea mahdollista tässä ja nyt.  Joskus sentään tulee mieleen, että muutaman valaan ja delfiinin voisi rauhoittaa.  Ihminen on kerta kaikkiaan hassu olento!

Proosarunojen  ajatus on notkea, runo elää ihanin hypähdyksin  asiasta toiseen. Ajatus virtaa. Lukijana ikään kuin puran runoa ja kerin ajatuslankaa kerälle. Monesti  runo on pieni novelli kuten esimerkiksi runo Raitiovaunu, joka alussa tuntuu pelkältä jaarittelulta:

Tyttäreni tapasi junassa miehen, hän soitti eräänä iltapäivänä.
Se taisi oilla helmikuu, olin lukenut dekkarin, juuri siinä kohdassa
missä löytyy toinen ruumis ja ehkä myös edellisen lukijan hius,
“äiti” hän sanoi, “hänellä on pehmeät kädet ja varsi kuin punapuulla,
voisin ajaa vaikka autolla häntä päin, eikä hän edes vavahtaisi”.
Se likka ei sitten ajattele muuta kuin puita vain, jo lapsena se tunnisti
ne pelkistä lehdistä.
…..
( Runo jatkuu tällaisena mielleyhtymien  leikkinä.)

Tai sitten vähin sanoin:

Lapselle  kasvaa kalanpyrstö keskelle päälakea,
Kohtisuoraan ylöspäin kuin antennipipoissa.
Mutta lapsella on onnea, se on hyvä koulussa,
Eikä sitä kiusata siellä ollenkaan,
Vaan mietteliäs se on,
Kesken tervapadan ja juoksun
Se kuulee vedenalaisia ääniä.

Advertisements

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, ihmiset, kirjat, kritiikki, mynämäki, runoilijat, sano suoraan Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

7 vastausta artikkeliin: Aukaisen Silenen runokirjan, kuuntelen vedenalaisia ääniä, hymyilen

  1. Aili Nupponen sanoo:

    Ehkä olisit voinut laittaa toisenkin Silenen runon, tulisi tutummaksi minulle ja meille..;)

    • tammikuu44 sanoo:

      Hyvä idea. Olin vain turhan varovainen, koska runot ovat vähän pitkiä ja niitä on ikävä pätkiä. Laitan tähän nyt vielä yhden ja lisääkin jois haluat:

      Kun isä tarkistaa mehiläispesät, minä saan olla mukana.
      Yhtään peltohiirtä ei näy, vakka isä sanoo, että ne syö
      mehiläisentoukkia, voi olla, että ne pelkää Prinssiä,
      se on minun kissa ja kaikista suurin, jos prinssin ottaa
      syliin silloin kun se ei itse halua, se voi vaikka raapaista.
      Yksi mehiläinen on lentänyt isän partaan, toivottavasti
      se ei vaan pistä. Varjot kasvaa ihmisen kantapäistä
      ja sydämestäkin joskus: isä sanoi äidille että hänellä
      on sydämessä varjo, sen takia kun minulla on yskä.
      Mehiläisen varjoa en ole onnistunut vielä näkemään,
      vaikka isä sanoo, että niilläkin on.

  2. Hirlii sanoo:

    Just niinkuin sanoit. Minusta on ihana asia, että nihilisimille uskalletaan sanoa piupaut, ja kirjoitetaan niin täydesti, kauniisti, että lukijaa pyöryttää. On se ihana teos, kertakaikkiaan.

  3. Aili Nupponen sanoo:

    Todella varsin epätavallisia runoja, pitäisi lukea koko kirja sanokseni enemmän!
    Pitää etsiä Parnassosta tuo arvostelu, numerosta neljä…

    Oikein hyvää ja mukavaa viikonloppua sinulle, Tuula, ja kiitos esittelystä<3

    • tammikuu44 sanoo:

      Tero Tähtisen arviokin on harvinaisen järkeenkäyvä eikä luiketele jossain ylisanojen ihastelussa. Mies ei usko fraaseihin ja imelään lemmenluritukseen. Arvostelija on ihastunut Silenen hämmentäviin vertauskuvii, jotka ovat ”samaan aikaan arkisen hassunkurisia, omalaatuisen mutkikkaita ja nurinkäännetyn monimielisiä.”

      Rakkautta erityisesti ei saa vatvoa vetistellen suurin sanoin sanomatta mitään:

      ”En halua kirjoittaa sinulle kliseitä, sillä rakkaus on runouden
      linttaan lampsittu lenkkari, kuivanhtanut hiirennahka patterin välissä
      tai ryöstökalastettu valtameri, sininen ja tyhjä.”

      Kuinka paljon on kirjoitettu ja kirjoitetaaan erityisesti rakkaudesta kuivahtaneita hiirennahkoja eli fraaseja jotka ovat tyhjää täynnä. Sitä Silene haluaa välttää, rakkaus ei saa olla linttaan astuttu lenkkari tai valtameri ilman kaloja. Runoudessakin on totta sanonta: Moni kakku päältä kaunis, mutta silkkoa sisältä.

  4. Paluuviite: Silene Lehto: Lumikin sydän | jäljen ääni

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s