Evakkous/ Pakinaperjantai 16.9.


Motto: Ihminen voi olla evakkona omassa elämässään

Kansakoulun oppimäärä
– Mennään katsomaan  sitä vanhaa kansakoulua, Jenny-mummi sanoo yllättäen ja kääntää samassa jo autoa Nästin  tienhaarassa vasemmalle.
– Järven jää ritisi, kun kuljettiin syksyllä yli, harvoin myöhästyttiin. Vieläkin on muistissa koko kansakoulun oppimäärä!

Lähes lahonnut kasakoulu on kuolleen kylänraitin varrella. Koulu on selvästikin vetänyt viimeisiään  ainakin puolen vuosisataa, milloin lie rakennettu, ennen itsenäisyyttä taatusti. Aikoinaan se on ollut kylän ylpeys, hyvällä paikalla vastapäätä kyläkauppaa. Tosin sekään ei enää toimi. Se on kohenneltu jonkun perikunnan yhteiseksi kesähuvilaksi. Koulun  katto kasvaa sammalta, maali lohkeilee, kellarin ovi repsottaa auki, puutarhassa kituu vanhoja karviaismarjapensaita. Niiden oksissa on jäkälää. Yläkerran ikkunassa riippuu verhontapaiset: joku laitapuolen kulkija kai on siellä vielä majaillut, ajettu sitten pois.

Jenny lähtee kiertämään koulua, selittää missä olivat puuliiteri ja huussit, missä pelikenttä, missä kaivo, josta oppilaat kantoivat vettä opettajan keittiöön.
– Opettajapariskunta asui tuolla koulun päädyssä.
Jenny kompastelee pihan villissä ruohossa kuin etsisi pudonnutta avaintaan.  Nyt Jenny  kumartuu, löytää  maasta kiven, punnitsee sitä kädessään, vaihtaa kiven vasempaan käteensä. Sitten  viskaa kiven päin ikkunaa.  Ikkuna räsähtää rikki, kivi kolahtaa sisällä lattialle.
– Ota musta kuva tässä rikotun ikkunan alla, Jenny käskee.

Autossa ennen kuin  käynnistää moottorin Jenny-mummi näyttää vasenta kättään. Sormet eivät oikein taivu nivelistään. Nimetön, keskisormi ja etusormi ovat nivelten kohdalta jotenkin kummasti levinneet.
– Tämän tuo koulu mulle jätti muistoksi, opettaja yritti tehdä minusta oikeakätistä karttakepillään…
Jenny-mummi vääntää virta-avaimesta napakasti,  moottori hyrähtää käyntiin.
– On kansakoulun oppimäärä hyvin ollut muistissa koko elämän, Jenny-mummi motkottaa kuin vihainen kana siipiään viuhtoen, sanat  mustina höyheninä leijuvat ilmassa ja täyttävät koko auton ilmatilan. Jenny vääntää ikkunaa auki ja ilmavirta imaisee  katkeruuden pilven mukanaan ulos, se hajoaa taivaan tuuliin.
Raikasta syysilmaa on kevyttä hengittää. Matka joutuu.

Mainokset

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, ihmiset, koululaitos, mynämäki, novellit, opettajat, sano suoraan, vanhukset, Väkivalta, Voittaminen, yhteiskunta Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

8 vastausta artikkeliin: Evakkous/ Pakinaperjantai 16.9.

  1. isopeikko sanoo:

    Evakkous ei taida koskaan irrota ihmismielestä, Se jopa periytyy monta sukupolvea. Taisi kiven heittäminen kuitenkin helpottaa ;)

  2. Aili Nupponen sanoo:

    Se oli siis vanhan koulutalon syy, kun opettaja pahoinpiteli oppilastaan??!

    No, ainakin osallinen rikokseen, varmaan..;/

    • tammikuu44 sanoo:

      Koulutalo varmaankin muitsutti mieleen sen opettajan, koko petuksen eli ilmeisesti siinä heitettiin sitä opettajaa kivellä, eikös? Koko autoritaarista systeemia mummi kivellä heitti.

  3. Johanna sanoo:

    Minusta tässä tarinassa oli hienoa harmaan pantterin uhoa, joka hymyilytti, vaikka kerronta olikin surullisen tuntuista. :)

    • tammikuu44 sanoo:

      Noin minä itsekin ajattelen; vanha oantteri ei lannistu – ja kosto on suloiunen, vaikka onkin naurettava kivenheitto.

      Vapautti vanha pantteri itsensä!

  4. Deme sanoo:

    Tämä viisas tarina kertoo Jenny-mummista mutta minulle tämän surulliseksi päähenkilöksi nousi kollegani opettaja. Suuri on kasvattajan vastuu ja suurimmat virheet kantavat rumaa satoa vielä vuosikymmenten jälkeen.

    • tammikuu44 sanoo:

      Niinpä, kasvatus karttakepillä lienee niitä opetualan suurimpia virheitä. Lyödä voidaan tietysti henkisestikin, lytätä oikein. Nyt eläkkeellä olevassa sukupolvessa on monia, jotka vieläkin muistelevat omia kouluaikojaan kauhulla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s