Manaaja (Pakinaperjantai 2.12.)

Manauskynttilä.

Manaajilla menee nykyisellään heikosti. Varsinkin pohjoisella pallonpuoliskolla on tosi kylmää ja keljua. Ihmiset ovat menettäneet uskonsa paitsi euroon myös  manaajiin. Suorastaan nauravat päin naamaa. Näin mietiskeli ihka oikea manaaja istuen kynttilänvalossa ja juoden kotikaljaa.

Joulunaika on kaikkein surkeinta. Nämä hiihtävät suomalaiset uskovat joulupukkiin, joka on härski rahantavoittelija ja lisäksi taruolento, mutta ei mitään kunnioitusta manaajia kohtaan, mietti manaaja katkerana.
– Parasta olisi juoda itsensä känniin, pääsisi edes paavin pannaan kiellettyjen aineiden käytöstä.
Näin alas voi manaajakin vaipua.

Ovelta kuului koputus. Manaaja avasi oven ja siristeli silmiään.
– No, mutta pukkihan se siinä, en kyllä heti tuntenut, luulin ensin paaviksi!
– Hoh-hoh-hooo, hyvää joulua, onko täällä kilttejä lapsia, pukki soperteli.
Manaaja auttoi parrakkaan ja punanenäisen pukin sisälle. Pani pukin puhaltamaan.
– Tämä alkometri näyttää nyt kyllä 2.5 promillea, manaili manaaja.
– Täytän tässä vain manauksiasi, ota kunnon  Hennessy-konjakkia, sanoi pukki ja ojensi manaajalle pullon.

Taruolennot joivat yhdessä  ja manaillen kertoivat toisilleen uskomattomia tarinoita. Tuli niin hyvä ja lammin mieli vaikka jouluun olikin vielä lähes kolme viikkoa.

– God Jul vaan kaikille, manaili manaaja, että kaapissa on omiksi tarpeiksi kultaa, pyhää savua ja maria. Jos kiinnostaa pukkikulta…
– Antaa tonttujen touhuta, pukki soperteli.

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, EU, mynämäki, yhteiskunta Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Manaaja (Pakinaperjantai 2.12.)

  1. Aili Nupponen sanoo:

    Hyvä että ainakin Pukilla ja Manaajalla on hauskaa sen Hennesyn seurassa.;))

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s