Media on läpeensä mätä, hyi!

Turun Sanomien lukijoiden mieltä pahoittavaa  uutisointia 1.4.2012
*
Missä viipyvät onnelliset ja kauniit uutiset? Media mässäilee massamurhilla ja atomivoimaloilla, jotka poksahtelevat tuottaen suurta tuhoa kansalaisten keskuudessa.
Lisäksi media syyllistyy  esittämään uutisissaan virheellisiä väitteitä tai kertomaan turhuuksien turhuuksia kuten ruotsalaisista kuninkaallisista vauvoista tai jääkiekkoilijoiden ja julkkiksiksi janoavien  mallien avioeroista.

Viaton ei ole edes Turun Sanomat. Pitääpä soittaa toimitukseen ja sanoa suorat sanat.

– Halloo, nyt on mitta täysi: mitäpä sanotte näistäkin uutisista aamuisessa (1.4.2012) lehdessänne?   Että Kaarinassa aletaan viettää palaveritonta työviikkoa viikolla 14. Tuolloin kaupungin henkilökunnalla ei saa olla yhtään palaveria vaan kaikki keskittyvät omiin töihinsä. – Kuka tähän nyt muka uskoo, häh?

– Niinpä mutta valitettavasti totta, toimittaja selittää.

– Ja toinen esimerkki: Kauhajoilla on muka tapahtunut sellaista, että poliisi on saanut varkaan kiinni. Poliisi seurasi murtautujan lumeen jättämiä jalanjälkiä, jotka johtivat murtopaikalta murtautujan kotiin, josta pidättivät 22-vuotiaan kauhajokelaismiehen.
Että mitäs tästä toimitus sanoo?

– Poliisin onnistuneista operaatioista on myös syytä kertoa, eikö totta!

– Mutta jos on jotain kunnon uutista ilmassa, niin siitä ei kerrota ajoissa. Niin kuin nyt tätä, että palautuspullojakin aletaan verottaa! On lehtenne tämänpäiväisen 1.4. uutisoinnin mukaan laki hyväksytty aivan salassa.  Moni kansanedustajakaan ei ole edes tiennyt äänestävänsä palautuspulloverosta. Uuden lain mukaan maanantaista lähtien automaatteihin tuodut pullot ovat verotettavaa tuloa.
Onko tämä nyt laitaa? Missä makaa tutkiva journalismi? Miksi lehtenne ei ole informoinut kansalaisia aikaisemmin?

– Aprillia, syö silliä, juo kuvavettä päälle, hohottaa toimittaja puhelimessa.
– Ei ole rajaa toimittajien röyhkeydellä!

Mainokset

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eduskunta, eläkeläiset, ihmiset, Mediamaailma, mynämäki, politiikka, sano suoraan, yhteiskunta Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta artikkeliin: Media on läpeensä mätä, hyi!

  1. mm sanoo:

    Muihin entisiin uutisiin liittyneenä voi todella olla, että aina ”moni kansanedustajakaan ei ole edes tiennyt äänestävänsä”.
    Hyvää sillipäivää ja palmusunnuntaita.

  2. Marleena sanoo:

    Samanlaisia aprillipäiviä tiedotusvälineet viettävät kaikenaikaa, kansalaiset vain harvoin huomaavat asioiden todellista laitaa.

    WordPress on tullut omituiseksi eikä salli kaikkia kommentteja. Tämä toistuu muinakin kuin aprillipäivinä. Äskeinen kommenttini katosi jonnekin. Tämä on toinen yritys. Jos tämä katoaa myös, en enää yritä kommentoida toistaiseksi WordPress-blogeihin. Ei ole aprillia. ;)

    • tammikuu44 sanoo:

      Persketti, tuhma kone. Näin saattaa joskus käydä, mutta olen sitten läytänyt joittenkin hyviä viesteja roiskakorista, josta olen ne pelastaniut.

      Mielestäni media kyllä toimii hyvin, mutta toimivatko virkamiehet ja päättäjät, se on toinen juttu Kansalaisetkin monta kertaa eksyvät kaidalta tietä.

  3. Aili Nupponen sanoo:

    Paljon muutakin mätää maailmasta ja Suomesta löytyy;///

    Mukavaa palmusunnuntai-iltaa sinulle, Hymyilevä Tuula.<333

  4. tammikuu44 sanoo:

    Kiitos , hyvää palmusunnuntaita sinullekin. Mitenkäs se Simo Salminen lauloikaan takavuosina: ”Kyllä tässä maassa on paljon mälsää…”
    Hymyilllään silti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s