Vanhan suolan nälkä (Pakinaperjantai 13.4.2012)

– Elämässä pitää olla myös suolaa, muuten se käy mauttomaksi.
*
– Olisi kiva, jos olisi puhtaat jauhot pussissa, sanoi Isontalon Antti katuvaisesti.
– Ajan pyörää et voi kääntää taaksepäin, Rannanjärvi vastasi.
Sitten pojat lentää leuhauttivat selkäänsä kiinnitetyillä automaattisiivillä yöpaidoissaan pilvikummulta pilviniitylle ja alkoivat soittaa harppujaan. Sulosävelet loihtivat paikalle paljon monenmoista  kansaa, entisiä syntisäkkejä kaikki. Sieltä ja täältä lennähti iloinen punaposkinen naisihminenkin alushameen helmat kiehtovasti hulmuten. Kaukana suru ja valitus, kaukana kavala maailma.

Yhdessä laulettiin sulosointuisia lauluja, eikä soinnukkaammin voinut laulaa edes lintujen parvi tuoksuvan  ikivihreän puun oksalla. Niin olivat suloisessa sovussa entiset vihamiehet, ennen niin juopot aviomiehet kaulailivat vaimojaan somasti ja hanttapulin maineen saaneet nuorukaiset sormeilivat arasti pitkälettisten tyttöjen lettien nauhoja.
Voi autuuden onnea!

– Tunnenpa että pusseissani saattaa sittenkin olla puhtaita jauhoja,  kuiskasi Isontalon Antti Rannanjärvelle tauon aikana, jolloin nautittiin suloisia virvokkeita ja suussa sulavia  hunajakakkuja. Aurinko kultasi sädekehät. Pienet naurahdukset kertoivat onnen pipanoista, joita tämä taivaallinen rupusakki nautti hyvillä mielin suu suloisessa hymyssä.

– On tässä vähän outo olo itsellänikin, vastasi Rannanjärvi.
Miehet kävivät taivaallisessa toaletissa, jossa poikien salapullo oli vanhassa paikassa. Silmä alkoi kirkastua kummallakin, olo tuntua kotoiselta. Nauratti ja laulatti. Harput unohtuvat puuseen nurkkaan.
– Nyt alko vanha suola janottaan, sanoi Isontalon Antti ulkoilmassa.
– Tuli oikein vanhan suolan nälkä, vastasi Rannanjärvi.

Ja kun pojat alkoivat vetää vanhaa virttä kaksiäänisesti, yleisö jäi kuuntelemaan ensin suu auki, mutta hetikohta yhtyivät kertosäkeeseen:
“tapa sinä Kauhavan ruma vallesmanni, niin minä nain sen komian lesken…”
Pian alkoi yleinen mylläkkä ja voihke.

Taivaallinen botellon- puistotapahtuma oli ensimmäinen ja viimeinen koko ikuisuuden ajan.

Mainokset

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, ihmiset, mynämäki Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Vanhan suolan nälkä (Pakinaperjantai 13.4.2012)

  1. Ulkomailta sanoo:

    Kyllähän se vanhasuola janottaa näin vanhaa miestä täällä maanpäälläkin.Varsinkin jos vanhan nuoruuden tutun alushameet hulmahtelevat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s