Empatian merkitystä tutkiva singaporelainen kuvataiteilija Lynn Lu kuiskaa yhdessä avustajansa Juha Tuomisen kanssa ohikulkijan korvaan rakkaustarinaa.
*
Oikeanpuoleiseen korvaani kuiskii nuori mies jonkun turkulaisen kertomaa ja kokemaa rakkauden kohtaamista. Vasempaan korvaani kuiskii samaa tarinaa englanniksi hurmaava kiinatar:
… tapasin sen naisen puistossa kuin sattumalta monta kertaa..- sitten suutelin häntä… pelkäsin että nainen suuttuu jättää minut…nyt olemme naimisissa…
Soma kiinatar on Lynn Lu, nuori mies tämän performanssitaiteilijan avustaja Juha Tuominen. Ihmettelen kuulemaani, on kuin vähän aikaa olisin leijunut pehmeästi ilmassa. Ihmettelen hymyilevää Lynn Luta, joka loi intiimin, leijuvan tilanteen ja tunnelman keskellä teatterisiltaa Turussa. Kiitän tästä pienestä hetkestä Being in love is like feeling the sun from both sides. Polkupyöräilijä pysähtyy, jää kuuntelemaan kiehtovia kuiskauksia. Ja samassa huomaan Lynn Lun kengät: ne ovat korkeakorkoiset kengät, mutta korkoja ei ole, Lynn Lu uhmaa siis painovoimaa… vähän uhmasin itsekin.
Lynn Lu leijuu ilmassa!
*
Kaupunkilaisserkkuni on luvannut esitellä minulle turkulaista New performance 3.-5.5.2012 -tapahtumaa, jonka ohjelmaan tuo äskeinen tuulahduskin kuului. Odottelen Titanik-gallerian edessä. Tietysti serkku myöhässä. Saapuu sitten taiteellisesti aurinkolasit silmillä.
– Muista että kaikki tulkinnat ovat ok, opastaa kaupunkilaisserkku, pointti on usein se, että itsessä lähtee jotain liikkeelle, tunteita ja älyllisiä oivalluksia.
Tunteita ja älyllisä oivalluksia menemme nyt siis ahmimaan ja katsomaa, mitä meissä lähtee liikkelle syventyessämme Tero Nauhan teokseen Tell Me About Yor Machines.
– Tämä Nauha on performanssi- ja kuvataiteilija, joka parhaillaan valmistelee väitöskirjaa teatterikorkeakoulun Esitystaiteen ja -teorian laitokselle, touhottaa kaupunkilaisserkku.
Saan myös kuulla, että Nauhan tutkimuskohteisiin kuuluvat eritysesti subjektiivisuus sekä performanssi kognitiivisen kapitalismin kontekstissa. En uskalla kysyä mitä se kognitiivinen kapitalismi on. Kohtahan se nähdään. Sitä paitsi kyseessä täytyy olla pätevä mies, koska kuuluu poikkitaiteelliseen Mollecular-organisaatioon, joka keskittyy juuri noihin peräti tärkeisiin päivänpolttaviin kysymyksiin. Maalaisserkkuna olen siis vaiti kuin muuri. Alan jo jännittää sitä älyllistä oivallusta!
– Sitä paitsi teillä Mynämäessä asuu Suomen ensimmäinen performanssiin erikoistunut läänintaiteilija Leena Kela, joka on ollut luomassa tätä komipäiväistä kansainvälistä tapahtumaa, viisastelee kaupunkilaisserkku ilmeisesti http://www.newperformance.fi
– osoitteesta hankkimillaan tiedoilla. Olen äimän käkenä, ja minua lohduttaakin melkoisesti kaupunkilaisserkun tieto, että yleensä yleisö ei ymmärrä näistä monenmoisista performansseista paljokaan ja kuulema hämmästely on myös ihan ok. Yleisön edessä kekkaloiva taiteilija oikein tykkää sellaisesta puolipöljästä, joka kyselee Mitä? Häh? koska silloin vasta teos onkin oikein todella onnistunut. Kivipatsasyleisö ja kirkkoväki ymmärtävät siis vieläkin vähemmän. Sehän tiedetään, tuumiskelen.
Tässä taiteilija Tero Nauha performanssinsa huipentumassa. Teos liityy Nauhan tutkimukseen, joka keskittyy Felix Guattarin, ranskalaisen filosofin, aktivistin ja psykoanalyytikon skitsoanalyysiteoriaan ja sen suhteeseen nykytaiteen uusiin tuotannon ja vastarinnan muotoihin. (Tiedot New performance Turku 3.-5-5.2012 esittelylehtisestä)
*
Tämä tapahtuma ei sen sijaan liity performanssitaiteeseen vaan on oikesti hauskaa. Ylioppilasteatterilla runoa ja musiikkia, virolaista runoteatteria suomalaisrunoilijoiden täydentämänä. Kuullaan ja nähdään vielä tänään, lauantaina. Pitää siis kiirettä!
Hymyilevä eläkeläinen 
On teilä varsinaissuomalaisila tuota taijetta vaikka toisele antoo;))
Tuola Cabaret Interruptuksela on luppoova nimi, lienöökö esityssii yhtä hyvä?
Taidetta ja kaikenalista puuhastelua on vaikka muille jakaa. Se runonlausunta oikein ilahdutti, ei runon aina tarvitse olla kuolemanvakava. Virolaiset ovat iloista väkeä ja kielikin on hurmaavaa.
Voi kiesus että on taiteellista. Olen varsin usein pohtinut näiden performanssien ideaa, niistä kun ei koskaan osaa oikein sanoa mitään. Sehän voi olla mitä tahansa tai sitten voi ihan hyvin olla olematta: sanotaan, että näistä syntyy sitä jotain yhteisöllisyyttä tai mitä se nyt sitten onkaan.
Yksi esimerkki tulkinnasta: Poikani huone oli aikoinaan todella sotkuisessa kunnossa. Siitä on tosi paljon aikaa, poika oli kai silloin jotain 16 vee tms. Äitini eli pojan mummo taivasteli sotkua. Poika sanoi, että ei täällä nyt niin kamalaa ole, ehkä vähän boheemia; kai hän oli sitten laatinut elintilastaan huomaamattaan jonkinlaisen performanssin tapaisen asettelemalla vaatteitaa hujan hajan ja jättämällä ruoka-astioita sinne tänne. No, pojan mummo pudotti taiteilijan maan pinnalle todeten ykskantaan: ”Jaa, mun miälestäni tääll on lähinnä paskasta!”
Näin ne eroavat ihmisten TULOKULMAT asioihin.
Toinen esimerkki suhteesta taiteeseen löytyy tuttavapiirista: perhe asui Hollannissa jonkin aikaa ja äiti päätti viedä murrosikäisen poikansa katsomaan Rembranteja ja muita kuuluisuuksia hienoon museoon. Poika oli äreä ja murjotti. Sitten loihe lausumaan: ”En ymmärrä miksi joku tekee tommosia mustia kuvia. Piirtäis edes kirahveja.”
Näin se näkökulmat vaihtelee. Mutta hauskaa on katsella kun joku hömelö pyörii esim. pyykkinarujen viidakossa pyykkipojat nenässään ja piereskelee tai asettelee makarooneja jonkun läskin muijan (alaston) laajalla vatsa-alueelle jossain tairemuseossa…..
Yksi tällaisten ”performanssien” ja performanssien epäilijä on graafikko-kuvanveistäjä-kääntäjä-kuvittaja-kirjailija Harri Manner, jonka teos Suuri performanssi suhtautuu humoristisen kriittisesti taiteeksi luokiteltavaan toimintaan, jota ymmärtävät vain sen tekijät. Onhan olemassa runsaasti esimerkkejä siitä kuinka taiteella voidaan hämätä tai tehdä suoraan bisnestä; yksi näistä vaikka tuo Helsingin Guggenheimi-performanssi. Eikä siinä mitää, rahalla saa ja hevosella pääse tässä taidemaaimassakin ja toisaalta harmitonhan se on tuommoinen performanssi tässä riitaisessa maailmassa, jossa arkielämän performanssit usein esitetään asein ja verissä päin.
Manerin satiirissa työtön muurari Jaakko Tolvanen pääsee Postmodernin taiteen Akatemian tohtorikoulutusohjelmaan ihan vahingossa. Luonnonneroksi osoittautuva Tolvas-Jaakko haastaa nykytaiteen keskeiset väittämät kannustajanaan aivotärähdyksestä toipuva taideteorian dosentti Leevi Salomonsen. Kaksikko saa vastaansa taidemaailman terävimmät ajattelijat. Valtakunnallisessa suurperformanssissa Jaakko Tolvanen lopulta tekee sensaatiomaisen läpimurron.
Ehkä Harri Mannerin teos ei olekaan hassunhauska satiiri, sehän vaikuttaa täydeltä todelta! Ja mikäs sen mukavampaa: tällaisten performanssien myötä alkaa arvostaa Spede Pasasta
aivan uudella tavalla ja ihailla Uuno Turhapuron kaatuilua ja muuta kekkalointia. Eläköön myös taide!
Huikeaa! Samanlaisia tunnelmia koin käydessäni muutama viikko sitten Malagassa, josta löysimme pienen gallerian Art Studio 64:n.Nuoret taiteilijat olivat sen itselleen vuokranneet Picasso-museon kupeesta. Keskellä galleriaa oli vuode, joka oli varustettu naisfiguurein koristellulla lakanalla. Siinä nuori taiteilijanuorukainen makoili ihmisten ihmeteltävänä. Toinen söi appelsiineja. Oli hauska keskustella ja yllättää kuinka suomalainenkin voi innostua ja vapautua leikkiin.
Samassa galleriassa vieraili päivän taiteilija, joka siis vaihtui päivittäin: irlantilainen, saksalainen, italialainen… kävimme siellä joka päivä ja yhtenä iltana olimme avajaisissa. Performanssi oli sekin, kun eräs näistä nuorista miehistä istui kadulla gallerian edessä läppärinsä kanssa. Siinä sain sähköpostia ja yhteistiedot ja kutsun tuoda suomalainen taiteilija vierailulle ja taiteilijavaihtoon.
Mutta onnistuu performanssi Vehmaallakin. Se nähdään Outi Heiskasen Oheistaidekodissa ensi lauantaina 19.5., kun Taivaallinen Akatemia pistää parastaan. Ihana maailma!
Tervetuloa siis avajaisiin, jotka toteutetaan nyyttikesteinä. Eräänlainen performanssi sekin.
Taiteilijanuorukaisia täällä Mynämäen suunnassakin kaipaa. Että performanssia tännekin! Sitäpaitsi Mynämäessä asuu aivan tuossa nurkalla yksi performanssitaiteilija, mutta sitä ei vielä tune kukaan.
Voi kun pääsisin sinne Oheistaidekodin Taivaallisen Akatemian avajaisiin, mutta täällä Mynämäellä ei juuri performansseista innostuneita ole, paisti se yksi performanssitaiteilija, voinhan kysyä siltä!
Tee kuljetuksesta performanssi ja aseta itsesi kuljetettavaksi Mynämäen keskustaan. Sitäpaitsi jos tylsän ratkaisun haluat, voin tulla hakemaan. Yksinkertaista ja normaalia eli tuskin tyydyttää… mutta jos löydän nuoren miehen kuljettamaan, asian luonne muuttunee.
Toivoisin tietenkin asian luonteen muuttuvan, mutta tiedän toiveeni turhaksi. Siksi mielihyvin tartun tajoukseesi, jota oikeastaan kalastelinkin. Sovitaan tarkemmin puhelimitse lähempänä tapahtumaa. Olemme nimittäin muuttaneet ja tarvitset ohjeita löytääksesi tämän uuden asuinpaikkammme. On ihan keskustassa, että ei hätiä mitä sen suhteen.