*
Jumalattoman hauskaa on irvailla toisten ihmisten kustannuksella. Sen tietävät kaikki naiset ja miehistäkin 90 prosenttia, ne 10 prosenttia ei puhu eikä pukahda, tuskin pussaavatkaan. Mutta älykkääseen maailman arviointiin tarvitaan erikoistyökalut eli irralliset irvileuat. Tuommoinen irtoleukainen naurattaa kuulijaa tai lukijaa ilman oikeusjuttuja ihan vain lystikseen.
Pehmeiden puhujia kyllä löytyy mutta oikeita naurun ja kielentaitajia on harvassa. No, onhan näitä nyt vaikka Bisquit tai Tuomas Kyrö mielensäpahoittajineen. Mutta irrallisten irvileukojen kruunaamaton kuningas on kyllä viime vuosisadalla 13 000 pakinaansa kirjoittanut pakinoitsija Väinö Nuorteva, nimimerkki Olli. Tämä kansatiedettä opskellut mies tunsi suomalaisen huuorin salat, kaavaili jopa väitöskirjaa kansanrunouden huumorista. Hän oli myös innokas oikeakielisyysmies, vakka vitsailikin niiden kustannuksella, jotka sortuivat ylettömään kiellä hienosteluun.
Irrallisen irvileuan omistaja Olli ei koskaan pilkannut yksityistä ihmistä vaan vitsaili laajemmissa ympyröissä, irvaili byrokratiaa, pani Mustapartaisen miehensä vaeltamaan virastojen sokkeloissa, muotoili parodisia lomakkeita kuten “Selvitys luonnollisen henkilön nauttimasta seinäpaperiedusta”. Täyttä rautaa ja toimivia nämä leukailut vielä tänäänkin.
Hyvä irvileuka leikittelee kiellä, tekaisee tuossa tuokiossa absurdeja kielikuvia, tietoisesti rikkoo kielen sääntöjä, irvailee kielellistä hienostelua tai sivistyssanoilla viisastelua kuten Ollin luoma erikoiskirjeenvaihturi. Ollin irvileuoilla olisi purtavaa moneksi pakinaksi nykyisessä urheiluselostajien kielessä!
Ollin luomia pakinoiden hahmoja ovat myös huonoa lyriikkaa kirjoittava runoilija Otso Kirjosiipi: “Joutsen kaartaa lumikaulaa/ auton alla kumi laulaa”, yksityisajattelija Manasse Olotilanne, jonka erikoisalaa ovat parodiset mietelauseet ja aforismit, kamreeri Jakari, jonka seurassa lukija naureskelee pikkuporvarillista elämäntyyliä. Ja tietysti oma suosikkini Mustapartainen mies.
Vieläkin muistan lapsuudessani lukemani pakinan, jossa Mustapartainen tölvii tittelinkipeitä ihmisiä. Pelkkä herra-tittelihän ei riitä yhdessäkään virastossa. Pitää käyttää oikeaa titteliä kuten varakamarineuvos, jos henkilö on varakamarineuvos. Tulee sitten Mustapartaisen vuoro sano oma tittelinsä: “Yliesierikoisapulaisvaravaurioraivausvuorovarausratkaisupäällikkö!”
Hymyilevä eläkeläinen 
Ollin pakinoita oli myöskin kansakoulun lukukirjassa, ssellä seikkaili mm. mustapartainen mies;)))
Luulisi, että nykyaikana löytyisi yhtä lahjakkaita pakinoitsijoita kuin Olli?
Myös ’pakina’ sana tuntuu olevan pannan julistettu, nykyisin kirjoitetaan kolumneja;?
Kyllähän lahjakkaita pakinoitsijoita on nykyäänkin kuten juuri tuo Bisquit ja se Roman Schatzkin on melkoinen tekija. Nykyisin kaikki haluavat olla kolumnisteja, koska kolumni saa olla totista torvensoittoakin ja vähemillä taidoilla väsätty kuin pakina. Hyvä kolumni on ennenakikkea ajankohatisten asioiden repostelua. Kolumnista selviää ennen kaikkea kirjoittaja oma mielipde, se on lähempänä yleisönosastokirjoitusta kuin oikeata tyylipuhdasta pakinaa. Pakina on sen sijaan kaunokirjallinen tuote eikä aina välttämättä sidoksissa ajankohtaiseen, Kolumnia sen sijaan ei juuri voida pitää kaunokirjallisena tutteena. Esimerkiksi tuo minut pakinaperjantain tuotteeni ei ole tarkkaan ottaen pakina, pareminkin jonkilainen kolunintapainen mielipiteen ilmaisu.
Ollin pakinat ovat helmiä!
Oivallinen tietoisku Ollista.
Olli ei saisi unohtua, sillä harva pystyy samaan kuin hän. Ollin pakinat eivät vanhene!
Nykyäänhän tuo titteli olisi varsin yksinkertaisesti team quality manager.;) Luonnollisesta henkilöstä puhuttaessa en voi olla muistelematta kokousta, jossa tunnin verran pohdittiin, voiko yhdistyksen säännöissä lukea luonnollinen henkilö, koska kuka henkilö oikeastaan on luonnollinen, ja eikö tuo ole varsin normatiivinen määrittely.=) Onneksi sitten käytännöllisempi siipi totesi, että laki vaatii käyttämään ko. termiä, joten sitä nyt vain käytetään ja piste.
Hyviä pakinoitsijoita on harvassa. Itse taidan olla liian nuori tuntemaan Ollia, mutta jotkut klassikot eivät todellakaan vanhene. Parhaat säilyttävät tehonsa satoja vuosia.
Tosiaankin: hyvä pakina ei ole mitä löpinää tahansa vaan kaunokirjallinen tuotos, jonka iskevyys voi säilyä vuosisatoja.