Oravannahka, vanha suomalainen valuutta.
*
Latokartanon lihava isäntä oli tuohduksissaan. On sitä nyt aikoihin eletty, että tämmöinen isäntämies, joka on oppinut kunnioittamaan vanhoja perinteitä kuten rahaa ja valtaa sekä tottunut pökkimään piikalikkoja, niin häneltä riistetään nyt tykkänään vuosisatainen nautintaoikeus tämän EU:n myötä.
– On niitä lapsenruokkomaksuja maksettu ennenkin tässä suvussa, yritti isäntä itseään psyykata. Mutta kyrsi, kyrsi EU-vehkeily sittenkin.
– Asialla on tietysti ollut se uusi piikalikka, joka ei tunne talon isäntämiesten tapoja!
Sitten Latokartanon isäntä pyyhki reippaasti takapuolensa saamaansa haastekirjelmään siihen vilkaisemattakaan ja puheli itsekseen talon Mirri-kissaa silittäen:
– Minä se panen ketä tykkään, kyllä Latokartanossa oravannahkoja riittää.
Mirri-kissa pakeni salamana piirongin alle ja vastasi:
– Isäntä on nyt kovin aikaansa jäljessä, tänä EU-aikana saa panna mitä ja ketä tahansa eikä koira perään hauku. Mutta nykyään ketään ei kutsuta piikalikaksi, pitää puhua kotiassistentista tai perinnetapakouluttajasta tai vapaa-aikahuvimestarista, pelkkä konsulttikin on käypä ilmaisu.
Latokartanon isännälle mätkäistiin siis sakot naista halventavasta nimittelystä. Kotitalouden ja sisustussuunnittelun ylemmän yliopistollisen tutkinnon avoimessa yliopistossa työn ohessa kiitettävästi suorittanut, piikalikaksi solvattu ruma naisihminen sai sen sijaan korvaukseksi henkisistä kärsimyksistä kohtalaisen määrän euroja.
– Kyllä meillä oravannahkoja riittää, vitsaili isäntä maha naurusta hytkyen konsultin tuodessa kultareunaista iltakahvikupposta salin puolelle.
Konsulttimaisteri tästä kiukustui tokaisten:
– Kyllä ma isännälle oravannahkan näytän!
Niinpä hän vanhaan räisäläläiseen perinnetapaan nosti hameensa ja laski pöksynsä sekä pyllisti riehakkaan estottomasti.
– Mitähän tuo tekisi euroissa, välähti isäntämiehen päässä konsultin esittelemää oravannahkaa vilkaistuaan . – Ei taida olla käypää rahaa nykyään oravannahka. On kovin pieneksi kutistunut. Tätä se teettää tämä EU.
Harmittaa tuommoinen jos joku.
Hymyilevä eläkeläinen 
Ei nykyajan isännillä riitä niitä oravannahkoja, voi-voi!!!
Eivätkä ymmärrä missä niitä oikein säilyttäisivät, jos niitä olisi, ja pajatsotkin tukkiintuisivat. Ollaan nyt rauhassa toistaiseksi vielä siinä eurossa.
Oravannahoista en mitään tiedä mutta mirrit ovat kyllä mukavia… vielä konsulttimaisterien EU-suomesakin.
Antavathan ne semmoista kotoista tunnelmaa. Ravusyöteiksi ei pidä niitä laittaa.
Suola ja oravannahka. Oli aika, jolloin suola oli tärkein tuontitavara ja turkikset tärkein vientitavara. Ja turkiksista nimenomaan oravannahat. Niitä vietiin maasta miljoonia. Tätä kauppaa käytiin saksalaisten kanssa. Saksassa oli ns suolatie, joka kulki Ratzeburgin kautta Lyypekkiin ja sieltä suolaa tuotiin tänne ja vaihdettiin turkiksiin. Eräs tärkein kauppapaikka sijaitsi nykyisessä Nousiaisissa. Hirvijoen suulle rakensivat suomalaiset linnan turvaamaan kauppiaita merirosvoilta. Linnan nimi oli Tienperi ja kirkko otti sen aikanaan piispan linnaksi ja nimeksi tuli Stenberga. Rauniot ovat edelleenkin näkyvissä Lemussa. Keskellä peltoa on 30×60 metrin kallio ja sen päälle linna rakennettiin. Joen suusta oli noin 7 kilometrin matka nykyiseen Nousiaisten keskukseen, jossa sijaitsi tämä kauppapaikka.. Kauppiaiten mukana tuli myöskin pappeja ja munkkeja saarnaamaan uutta oppia. Olenkin sanonut, että kristinusko tuli suolan mukana.. Mitään ristiretkeä ei tänne ole koskaan tehty.
Orava oli siis tärkein turkiseläin, mutta kallein ja harvinaisin oli eläin, jonka nimi muinaissuomalaisille oli Noih. Nokia on saanut nimensä täämän eläimen mukaan, sillä siellä oli suuri turkisvarasto. Noih on meillä metsästetty sukupuuttoon jo ajat sitten, mutta sitä esiintyy vielä jossakin Siperian perukoilla. Eläimen nimi on venäjäksi sobel.
Saksalaiset olivat kauppiaita, mutta ruotsalaiset olivat rosvoja. Noin tuhat vuotta sitten ruotsalaiset viikingit tekivät ryöstöretken tuonne Nokian turkisvarastoon, tai oikeastaan yrittivät, sillä se epäonnistui surkeasti. Viikingit tulivat ylös Kokemäenjokea ja veneitä oli peräti 120.Jo heti retken alkuvaiheessa heidän päällikkönsä kuoli ja retkeä johti tämän jälkeen naispuolinen viikinkipäällikkö. Lähes koko retkue tuhottiin ja vain muutama vene pääsi takaisin kotiin. Retken vaiheet ovat luettavissa (jos osaa lukea) Gävlen lähellä olevassa riimukivessä.
Että sellaista tuli oravannahoista mieleeni.
Oravannahasta sinulle tuli paljon enemmän mieleen kuin tuolle jutun latokartanon isännälle, jolla ei juuri muuta mielessä ollut kuin raha ja tavara.
Kyllä ovat olleet oravannahat haluttuja!
Kiitokset kommentista!
Kyllä olivat oravannahat haluttuja, mutta niin oli suolakin. Molemmat olivat siis tyytyväisiä. Suola on ollut aina elintärkeää tavaraa. Te olette maan suola, sanoi Jeesuskin aikanaan. Suolaa pidettiin myös viisauden vertauskuvana. Sal sapientiae. Kun lapsi kastetaan katolisessa kirkossa, niin pappi pistää vauvan suuhun pienen suolarakeen ja sanoo: Ota vastaan viisauden suolan.
Sitä viisauuden suolaa kyllä nyt tavittaisiin niin Suomessax kuin koko EU:ssa!
Historiallinen näkökulma. Pidän siitä vaikka en tiedä oikein miksi.
Vaikka onkin aika tuhma juttu!