Positiivisuutta suoraan hanurista

Perheissä on todellisia, köyhyyden tuomia ongelmia, joita ei poisteta pelkällä positiivisuudella ja kimppakivalla. (Yhteisötaidetta Turun työväenopiston taidepiiristä.)

*

Kaikkien iällä pilattujen täti-ihmisten suosikki, hymyilevä ja masentavan pirteä Marko  Bjurström saapuu nyt syyspimeällä televisioruutujen kautta matalaankin majaan tarjoamaan positiivisuuttaan. On taas Elämä pelissä. Stressaantunut pääsee stressistään, kokonaiset massat saavat lisää elinvuosia. Op-Pohjolan pääjohtajakin voi panna varainhoitoverouhkasta säikähdyksissään kastelemansa  housut  kuivumaan. Positiivista elintapaa on luvassa, stressi lähtee kuin kuppa aikoinaan Töölöstä.  Hoplaa!

Lapset kotomaassamme on jo pelastettu asiantuntijoiden aivoriihen tuottamilla viisastenkirjalla: tarvitaan ihan tavallisia asioita kuten vaikka kotoista lihapullankäryä. Marko panee kyllä presidentillistä työryhmääkin paremmaksi. Koko kansa tervehtyy, elää työteliäänä entistä pitempää. Mukana ohjelmassa malliksi pelastettavina  on muutama masentunut miljonääri ja yksi näyttelijä sekä pari  ahkeraa naisihmistä.

Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että köyhää katsojaa alkaa jo ensimmäisessä jaksossa vituttaa.  Yhteiskunnan häikäilemättömiin pyrkyreihin ja etuja kahmiviin johtajiin suivaantunutta katsojaa ei  noin vain höynäytetä positiiviseksi liikkujaksi ja laihduttajaksi! Ei höynäytetä yksinhuoltajaäitiä, juoppolallin muijaa, pitkäaikaistyötöntä, työpaikalta juuri irtisanottua, sairasta tai invalidia, siis  sellaista oikeasti toivottoman kurjaa ja stressin puremaa. Syrjäytyneen  paha olo on ja  pysyy kuin tattarinpiki ja terva. Rahat on loppu, elämä ei ole enää omissa käsissä.

Ei helpota oloa edes tieto, joka tuli oikean pesunkestävän miljonäärin suusta:   raha ei tuo onnea! Tuommoista päästää suustaan vain se, jolla rahaa on ja lisää tulee tuutin täydeltä osingoista ja muista sijoituksista.

Moni sosiaalipuolen asiakas erilaisia kaavakkeita täyttäessään tai leipäjonossa seisova on joskus piruuttaan ajatellut, että olisi valmis koettamaan onnetonta elämää miljonäärinä tai suursijoittajana. Ihan kaiken stressin uhallakin. Ehkä alkoi siinä samassa jo harmittaa, että jos ne Katainen ja Urpilainen kuitenkin sen rahoitusmarkkinaveron  saavat aikaan …?

Monen oikeasti köyhän ja stressaantuneen elämä helpottuisi  yksinkertaisesti sillä, että saisi töitä ja työstään kunnon palkan, olisi edes asunto. Leipäjonot eivät ole mihinkään kadonneet, eivätkä tällä positiivisuuspelleilylläkään  katoa. Elämä pelissä on  kilttien ja kuuliaisten,  hyväntahtoisten puurtajien kimppakivaa.

Vaan haitanneeko tuo sen pahemmin? Köyhät, sairaat vanhukset, työttömät. kaltoin kohdellut lapset meillä on aina keskuudessamme. Miksi?

Advertisements

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, ihmiset, muoti, mynämäki, politiikka, sano suoraan, televisio, yhteiskunta Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

12 vastausta artikkeliin: Positiivisuutta suoraan hanurista

  1. Karjalaispoika sanoo:

    Tarkoitushan onkin että köyhää vituttaa,positiivisuus on varakkaille kuuluva kuuluva luonteenpiirre.Meillehän on levinnyt tuo kuva Amerikkalaisesta unelmasta,että kaikki onnistuvat jos vain yrittävät.Ja että työttömät ovat työttömiä vain laiskuuttaan.Ahkerat Nallet palkitaan EU-tuilla ym.

    • En ymmärrä ollenkaan, miksi huonot ja tyhmät asiat ei saisi ihmista harmittaa. Tosiaankin amerikkalaista ytiöpositiivisuutta aletaan ihannoida meilläkin.
      Vaikka kyllä köyhäöäkin joskus naurattaa – etenkn tällainen höselli hössötys!

  2. Aili Nupponen sanoo:

    Onhan se hienoa, että rikkaat ja ’kovaosaiset’ saavat teetä ja sympatiaa Marko Bjurdströmiltä, ja saavat lisää elinvuosia…;/

    Köyhistä ja vähäosaisista puhutaan vain vaalien edellä, ja kalastellaan ääniä, ja samassa unohdetaan annetut lupaukset;((

    ’Köyhät teillä on aina keskuudessanne’, sanoo vanha Isokirja, ja näin tulee aina olemaan…

    Kiitos postauksesta, Hymyilevä Tuula!<333

    • Olet viisas nainen Aili ja sinulla on jalat maassa etkä ole huumorintajuasikaan menettänyt. Näet kaikenlaisen hösselin taakse.

      Ei köyhän völttämättä tarvitse olla nöyrä. Siihen nöyryyteenhän tuolla jatkuvalla positiivisuuden toitotuksella pyritään.

  3. Turkulaine sanoo:

    Oheisena otteita pastori Kai Sadinmaan 27.9.12 pitämästä aamuhartaudesta: ” Ei orjuus ole mihinkään kadonnut. Nykyajan orjat ovat niitä, jotka tekevät pimeää työtä kansainvälisten suurfirmojen hikipajoissa, jotta me saisimme mahdollisimman halpoja vaatteita ja muita kulutustarvikkeita tai orjat ovat kotiemme lattioita jynssäävät virolaiset siivoojat tai duunarit suomalaisilla rakennustyömailla tai missä vaan kivilouhoksista marjametsiin ja ravintoloihin seksiorjina minimipalkalla tai ilman palkkaa vailla oikeuksia varastoissa asuen, autotalleissa, pienissä kopperoissa mahdollisimman kustannustehokkaasti.
    Sano heille, että se on heidän oma valintansa. Sano heille, että se on heistä kiinni minkälaisen elämän he itselleen luovat. Sano heille, että he voivat piristää ja lohduttaa kanssaorjiaan ihan tavallisilla asioilla. Leipomalla pullaa ja tarjoamalla kaakaota tai tervehtimään toisiaan iloisesti hymyillen päivän raatamista aloittaessa muutaman yöunen jälkeen.
    Sano heille, että tärkein poliittinen teko on vertaistuki, lähimmäisapu ja että kyllä se siitä vielä jonakin päivänä kirkastuu, kärsivällisyyttä kunhan jaksatte yrittää ja muistakaa talvisota, kaveria ei jätetä ja kunhan saadaan nämä eurokriisit sun muut kriisit hoidettua niin kyllä se vielä teidänkin laariin voi jotakin sataa.. Pääsette vielä harrastamaan joogaa, golfia, valtaamaan paikan maailmassa.. Nimittäin kukaan ei sitä teille tule ilmaiseksi antamaan.
    Ei varsinkaan nyt kun hyvinvointiyhteiskunta on mennyttä ja olemme todistamassa almuyhteiskunnan paluuta, yhteiskunnan, jossa rikkaat lunastavat taivaspaikkoja, hyvää omaatuntoa työntämällä roposia köyhän kouraan. Vai onko edistystä kun köyhille tarjotaan pullaa? Kaksikymmentä vuotta sitten heille tarjottiin pelkkää silakkaa..
    Mutta ei minulla, keskiluokkaisella ole mitään syytä voitonriemuun tai helpotuksen huokaisuun. Tässåä globaalisessa maailmassa voi mustapekka jäädä kenen tahansa veronmaksajan käteen, sinun ja minun. Et sinä ole turvassa globaalien markkinoiden mielivallalta, kasvottomilta sijoittajilta, suurpankkien orjuuttavalta voimalta. Suuri Saneeraja, tämä voittoja tahkoava päänahan metsästäjä kulkee missä tahtoo, tekee mitä tahtoo ja antaa potkun persauksiin kenelle tahtoo.
    Valvokaa siis. Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan.Kun Suuri SDaneeraja iskee. Kaksi miestä johtaa linjoja, toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on avotoimistossa, toinen otetaan, toinen jätetään. Valvokaa, sitä hetkeä ei tiedä kukaan, ei hallitus, ei eduskunta tai presidentti, ei EN:n komissio.
    Mutta voi teiotä te rikkaat. Te olette jo palkkanne saaneet. Te viette leskilta talot ja latelette markkinapuheitanne vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee teidän tuomionne olemaan.”
    Näin puhui siis pastori Sadinmaa. Ainakaan minulla ei ole tähän mitään lisättävää.

    • Totisesti laittamattomasti sanottu! Tuollaisia pappeja ja saarnamiehiä pitäisi olla enemmän: Tällä papilla on rohkeutta, ei uskois että siitä kritittyjen lällärjoukosta löytyy joku tuollainen kuin Sadinmaa, jolla totisesti on munaa kuten nykyajan sanonta kuuluu.

  4. Aili Nupponen sanoo:

    Jo vain on hieno puhe!<3

    Tuollaisia sadinmaita tarvitsemme PALJON lisää…

  5. Karjalaispoika sanoo:

    Nalle piti MAHTAVAT syntymäpäivät,vaan eipä Ruotsin kuningas ollut juhlissa vaikka kovasti häntä sinne lobattiin.Ruotsin talousministeri muuten kehoitti muutama kuukausi sitten kansaa siirtämään rahansa pois Nordeasta kun Nalle oikein öykkäröi Nordean Toimitusjohtajan virka-asunnon hankinnan yhteydessä.Ruotsin valtio on Nordean suurin osakkeeenomistaja.Ruotsalaisissa on MUNAA sanoa miljonääreille.

    • tammikuu44 sanoo:

      No, nyt se selvis. mksi Ruotsin kuningas ei tullut Nallen synttäreille: Nalle on huomattavan epäsuosittu Ruotsissa öykkäröintinsä tähden, ja kungaskin on jo sen verran epäsuosittu itsekin, että ei kehtaa enää lisätä epäsuosiotaan menemällä tänän suomalsöykkärin synttäreille. Herra se Ruotsissa näyttää olevan herrallakin!

  6. Taide syntyy tarpeesta. Joko taiteilijan tarpeesta ilmaista itseään, yhteiskunnan kritisoinnin tarpeesta tai jonkun taideteoksen tilaajan halusta. Jos haluaa todella taiteilla, niin sen eteen voi myös tehdä töitä – vaikka myydä maaleja rautakaupassa, veivata taikinaa pizzeriassa tai muuta taiteeseen liittymätöntä, jolla sen taiteen voi rahoittaa.

    • Niinpä, taidetta tehdessäkin pitää sen verran olla ymmärrystä, että pelkällä haahuilulla ei synny juurikaan mitää. Taiteen telkeminen kysyy myös sitkeyttä ja näkemystä, sitkeyttä ja halua kehittyä. Kukaan ei ole seppä syntyessään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s