Tontut ja pukit poissa – ihana rauha!

talviaurinko 011Lumitaakka on luonon maksama vero. Kuka pistää pukit verolle?
*
Joulu sitten oli ja meni.  Maassa rauha. Ei pukkeja ja tonttuja ikkunan takana, ei  kinkkuja ja kalkkunoita, ei stressaavaa lahjojen ostoa ja joululauluja. Ihana rauha!
Lapset saavat taas olla tuhmia.  Kun joulukuusen saisi vielä riisuttua koristeista ja heitettyä pellolle! Päivät pitenevät ja valo lisääntyy. Onneksi joulu on vain kerran vuodessa.

Itse asiassa jouluhulinaan on jo jonkin verran tottunut vuosien mittaan. Joulupukitkin hyväksyy mukisematta. Mutta milloinkahan verottaja huomaa verottaa näitä parrakkaita punanuttuja kuten on jo käynyt Ukrainassa. Lehtitietojen mukaan siellä viranomaiset aikovat panna pukit kuriin. On arveltu, että paikalliset pakkasukot tienaavat tunnissa 20-300 euroa. Kaikki siis ilman veroa. Ei tämmöinen peli vetele edes EU:n ulkopuolisissa maissa!

Mikähän mahtaa olla tilanne meillä? Kyllä Suomessakin varmasti joku verohallinnon mies keksii keinot panna pukit mukisematta maksamaan veroa kuten oikeat kansalaisetkin. Taruolentoja ei suinkaan ole vapautettu  veronmaksusta. Vai onko joku pukki joskus maininnut veroilmoituksessaan näistä joulutuloista? Vai pitäisikö  lapsiperheille säätää erityinen pukkivero?

Mainokset

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eduskunta, eläkeläiset, EU, mynämäki, yhteiskunta, Yrittäminen Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Tontut ja pukit poissa – ihana rauha!

  1. Aili Nupponen sanoo:

    Melkoinen palkka, jos tunnissa hankkii 300 euroa..;)
    Paha puoli on se, että sesonki on hyvin lyhytaikainen..;/

    • Totta. Ehkä voisi hellämielisesti ajatella, että pukki on taruolento, joten sitä on vaikea verottaa. Ja palkastakin menee suurin osa matkakuluihin. Sitäpaitsi onhan presidenkin palkka verotonta, vaikka Sauli ei ole taruolento. Tosin Saulin vuosittainen työaika on pidempi kuin pukin.

  2. eMMä sanoo:

    Aika kausiluontoinen työ, jos pelkästään pukittelemalla elää, ei taida verotettavaa jäädä päivän tulot jakamalla koko vuodeksi ;D Hoohoo

    Minäkin nautin täysillä joulun välipäivistä ja rauhasta. ei mitään hinkua alehulinoihin. Vähän kinkkua kuitenkin vielä pyttipannuun ja leivän päälle jäljelle ja suklaata varastoitu vyötärölle tulevaksikin vuodeksi. :D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s