Hei, suoraselkäisyyttä nyt vanhemmat! Tuki Antti Korhoselle!

pilapiirroksia 004Tulevaisuudenkuva peruskoulun opettajasta. – (Ali Ferzatin piirros 2011).

*

Netissä on adressi Pelastakaa opettaja Antti Korhonen. Siihen on kertynyt (10.4. klo 9.48) jo 167 994  tervejärkisen ihmisen nimeä. Helsingin Alppilan koulun yläkoulun opettaja Antti Korhonen on nähty televisiossa rauhallisesti kertomassa tapahtumien kulusta. Mutta missä on miehelle potkut antanut rehtori? Piilottelemalla naisparka panee kaikenlaiset arvelut ja huhumyllyt liikkeelle.

Monissa ihmisten kommenteissa on tapaus jo ymmärretty niin kuin se pitääkin: opettajalla on lain mukaan oikeus poistaa häiritsevä oppilas opetustilasta. Mitään vaaraa ei ole ollut suutaan soittavalla häirikköoppilaalla, kun opettaja auttoi hänet käytävään selästä työntäen. Vaarassa sen sijaan olivat ruokalassa olevat muut oppilaat häirikön solvatessa opettajaa. Potkuja vaaditaankin useassa kommentissa nyt rehtorille, joka on  reagoinut täysin järjettömästi. Asiaa varmasti käsitellään vielä pitkään.

OAJ eli opettajien ammattijärjestön puheenjohtaja Olli Luukkainen on rohkeasti ja heti puolustanut opettajaa tässä harvinaisen selvässä asiassa. Potkut on peruttava. OAJ vie asian tarvittaessa hallinto-oikeuteen! Helsingin opetusviraston  päätöstä erottaa opettaja Korhonen on  tosiaankin pidettävä sikamaisena. Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkäläkin  tuntui televisiohaastattelussa ymmärtävän  Korhosen menettelyä. Säännöt koskevat kaikkia oppilaita, kukaan ei saa touhuta mielensä mukaan.

Helsingin opetusviraston linjajohtaja  Outi Salo sen sijaan saisi hävetä lausuntoaan ja tietämättömyyttään. Televisiohaastattelussa hän sanoi, että  erottamispäätöksellä halutaan antaa viesti siitä, että oppimisympäristön pitää olla turvallinen sekä oppilaille että opettajille. Tuntuu hienolta, mutta eikö linjajohtajan päässä välähtänyt, että turvallisuuttahan juuri haettiin, kun sikamaisuuksia laukova, poistumiskäskyä noudattamaton oppilas autettiin pois räyhäämästä. Hän  oli  se kaikille vaarallinen aikapommi! Hiuskarvakaan ei taittunut oppilaan päästä.

Sotkun sai sen sijaan aikaan rehtorin opetusvirastoon höyrypäissään tekemä kantelu.  Normaali ja järjellinen tapa olisi ollut antaa opettajalle vaikkapa varoitus. Joka sekin tässä tapauksessa olisi ollut liian ankara toimenpide. Jää miettimään,  miksi kouluihin rehtoreiksi ajautuu monesti Alppilan koulun rehtorin kaltaisia piukkanokka  selkäänpuukottajia. Antti Korhonen ihmetteli MTV:n aamulähetyksessä saamaansa “apua” rehtorilta:  tulee yllättäen potkut, kun olisi pitänyt puhutella oppilasta ja vanhempia yhdessä opettajan kanssa.

Kovin turvattomalta paikalta koulu nykyään tuntuu  – turvaton se on opettajille!

Mainokset

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): ihmiset, koulu, mynämäki, nuoret, opettajat, sano suoraan, Väkivalta, Yrittäminen Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

10 vastausta artikkeliin: Hei, suoraselkäisyyttä nyt vanhemmat! Tuki Antti Korhoselle!

  1. Sami Liuhto sanoo:

    Sijaisajaltani mulla on kokemus, että sain moitteet kun palautin jonkun pässin istumaan omalle paikalleen. Luulin saavani kehuja mutta tulikin valitusta kun olin toiminut jämäkästi. Että näin. Tapahtui Helsingissä noin vuonna 2001.

    • Tätä se nykyään on ja oli jo silloinkin, kun itse opetin. Jotenkin on menty siihen, että oppilaita ei saa mitenkään komentaa, pitää vain silittää päätä (mutta sitten saa syytteen pedofiliasta). Jotenkin sellainen maalaisjärki on kokonaan unohdettu. Maalaisjärjellä varustettu ei mielellään tekisi mistään umpiselvästä asiasta kovin monimutkaista vaan palauttaa esimerkiksi muitta mutkitta väärästä paikasta tavatun oppilaan omalle paikalleen. Mutta sinun kai olisi pitänyt ruveta keskustelemaan sen oppilaan kanssa, että josko hän voisi sen verran kiinnittää huomiota oppituntiin, että hetkeksi voisi piipahtaa omalle paikalleen.

      Älä välitä, pane kätesi kyynärpäitä myöten ristiin ja kiitä kaikkia mahdollisia jumalvoimia, että et heittäytynyt tuolle peruskoulun opettajan uralle. Tietokirjailijana ja esseistinä sinulla on paljon hauskempaa: Kaikki ihailevat sinua, etkä elä ollenkaan puutteessa, vaikka tulot ehkä eivät vataakaan tietämystasoasi.
      Vanhan tädin rakkaudella
      Hymyilevä eläkeläinen

      • Sami Liuhto sanoo:

        Alhossani koetan muistaa että huonomminkin voisi olla! Kiitos. Menen lukemaan Päätaloa. Sopivaa Pariisin-lukemista tycker jag. Vaimo on museossa ja ilahtuu kun ostin vain yhden kurjan. Eikun kirjan. U ja I tuossa vieretysten, näitä errorunoja yritän kans harrastaa.

      • Nyt minä vasta huolestuinkin: vaimo on mukana ja sinä uppoudut Päätaloon, kun vaimon sielunelämäänkin -ja muuhun – voisit paremminkin uppoutua. Sentään Pariisissa olette. Ihan vain vihjeeksi!

  2. Aili Nupponen sanoo:

    Tosi kummaksi on maailma mennyt, opettaja ei voi enää tehdä mitään palauttaakseen luokkaan kurin & järjestyksen. Nuo häiriköt vievät viimeisenkin työrauhan muilta oppilailta ja opettajilta.
    Vanhemmat ovat typeriä, kun he asettuvat pahankuristen vekaroittensa puolelle; heidän tulisi tukea opettajaa, jotta opella olisi arvovaltaa ojentaa oppilasta.

    Mutta uskallan sanoa, että usein lasten vanhemmat itse ovat vielä enemmän itse kasvatuksen tarpeessa.

    Kiitos kirjoituksesta, Tuula.<33333

    • Surkeaahan tämmöinen on, mutta luulenpa, että tilane sattaa vain pahentua. Ja syynä ovat tietysti ne säästötoimet. Nyt samaan luokkaan ahdetaan kaikenlaisistä käytöshäiriöistä kärsivät ihan tavalisten normaaline lasten kanssa. Ja näiten kanssa sitten opettajien pitäisi pystyä toimimaan. Kyllä varmasti monet lapset kärsivät tästä tilateesta. Työrauhaa ei oikein tahdo löytyä.

  3. Pirkko Lindberg sanoo:

    Ehdottomasti tuki Antti Korhoselle.Hänelle virka takaisin.Oppilas toiseen kouluun.
    Olisiko erotusuhka rehtorilla ja kouluviraston virkailijalla,kun hätiköinnillään pilaavat sekä opettajien,oppilaiden että vanhempien elämän.
    Itsekin vanhempi

    • Näin juuri. En tosiaankaan voi käsittää, miten opettajaa voidaan edes moittia saati sitten antaa potkuja. Eihän opettaja mitenkään pahoinpidellyt tätä kyseistä oppilasta, ainoa tapa saada häirikkö poitumaan oli työntää hänet pois ruokalasta. Jos häiriköitä pitää sietää, niin se ei kyllä anna tavallisille normaalisti käyttäytyville oppilaille työrauhaa ja heikentää turvallisuuden tunnetta. Koulua morkataan usein siitä, että se pakottaa lapset kaikenlaiseen. Ja kattia kanssa: mitä siitä tulisi jos kaikki saisivat tehdä mitä lystää, emmehän me aikuisetkaan saa melloa erilaisissa tilaisuuksissa tai yleisisä tiloissa mielin määrin.

  4. mm sanoo:

    Näyttää siltä, että useimmat opettajana toimineet ovat kanssasi samaa mieltä. Elämä ja koulu on opettanut. Hurjassa nuoruudessani opetin Vehmaan silloisessa kokeiluperuskoulussa vuoden musiikkia muutaman tunnin viikossa. (Et ymmärtääkseni ollut siellä siihen aikaan.) Ihan riittävä kokemus se oli silloin peruskoulun puolelta…
    Opettajien lapsena, opettajan sisarena ja itse opettajaksi kouluttautuneena koulu kaikkinensa on ollut läheinen lapsuudesta asti. Myöhempinä vuosinakin vierailin lukuisissa koulussa, vaikka en ollut opettajan virassa,, joten se maailma on tuttu juttu. SIksi minäkin liityn samaan Korhosen potkuista närkästyneiden joukkoon. Toivottavasti tämä syntynyt keskustelu avaa joidenkin silmät…

    • Joskus miettii myös sitä, että olisiko osasyy rauhattomuuteen ja ala-arvoiseen lasten käyttäytymiseen se, että meille on pesiytynyt valtava psykologitätien joukko, joka on saanut liian suuren vaikutusavallan: aina ja jatkuvasti silitetään lasten päätä ja ymmäretään sellaistakin käytöstä, missä ei ole mitään ymmärtämistä. Eivät lapset tyhmiä ole, hyvin tietävät ns. oikeutensa mutta velvollosuksista viis ja pian oppivat myös sen miten psykologitätiä käsitellään. Suurin osa lapsista on ihan normaaleja ja kaikin tavoi täyspäisiä, mutta kun muutama oppias saa hujeltaa miten haluaa, se kannustaa muitakin olemaan nenäkäs ja rikkomaan ihan yksinkertaisia, kaikkien turvaksi luotuja koulun sääntöjä.
      Ei kuri ole mitään hirveää piiskan heiluttamista, se on ohjailua, jotta kaikki menestyisivät opintiellä ja elämässä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s