Annettu kuvahaaste 3.5.2013
*
Kevään oikkuihin ja suoranaisiin vaaroihin kuuluvat himokkaat, tappelevat fasaanit. Erityisen vaarallisiksi ne tekee se, että ne tukkivat perusturvakuntayhtymän paikalliseen terveyskeskukseen johtavan kävelytien. Ne uhkaavat näin koko perusturvakuntayhtymän ontuvaa onnistumista. Sairas vanhus nääntyy tielle odottaessaan tappelun loppumista.
“ Lääkäriin on nykyisellään tosiaankin vaikeaa päästä”, huokaili eräskin vanhus joutuessaan keskelle fasaanien ottelua. “Villi luonto jyrää meidät vallan kokonaan, ei riitä susien suojelu, nyt ovat riesana nämä fasaanitkin.”
Vanhus pökertyi kiukuissaan ja piti soittaa ambulanssi, jonka työn suoritti paikalle saapunut eläkeläisrouva.
“Hengittääkö potilas?” kysyi hätäkeskuksen neiti.
“On henkihieverissä”, vastasi eläkeläisrouva.
Fasaanit jatkoivat tappelua ja nokkivat vanhukselta silmät päästä.
“Nyt siltä meni näkö”, tokaisi eläkeläisrouva.
“Kai sinne jonkun ambulanssin voisi lähettää”, kuului puhelimessa oleva sanovan.
Paikalle saapui ambulanssi ja ambulanssimiehet nostivat eläkeläisrouvan ambulanssiin ja hurauttivat kohti terveyskeskusta.
“Olen sokea”, huusi maahan makaamaan jätetty vanhus.
Fasaanit pelästyivät ja alkoivat kiljuen nokkia vanhuksen nenää. Vanhus huitoi lintuja. Paikalle osunut luonnonsuojelija soitti poliisille. Poliisi paiskasi vanhuksen poliisiautoon.
“Sakkoja tulee”, uhosi poliisi.
Fasaanit alkoivat taas tapella. Eivät huomanneet sutta, joka hiipi metsästä ja söi kummankin linnun. Vain höyheniä jäi tielle pöllyämään. Susi jolkotteli nauraen tiehensä.
“Luonnonsuojelu on hienoa asia”, se ajatteli, mutta pelästyi. pellolla seisovaa kurkea, jolla oli ylioppilaslakki päässä.
Kurki sen sijaan mietiskeli: “Tyhmyydelle minä olen vihainen kuin rakkikoira, mutta viisaus on harvoille annettu.”
Välinpitämättömyys on ajan trendi. Laput silmillä on hyvä paahtaa menemään, parasta olla huomaamatta ketään/mitään, välttyy kannanotoilta.
Ei pokkuroida ylioppilastakaan kuten sata vuotta sitten, ajat ovat muuttuneet. Taitaa vielä jollain hitusen olla suden sukuun kuuluvasta asenteesta ”oppineita” kohtaan.
Sinäpä sen sanoit: Välinpitämättömyytta ja sokeutta!
Aika kivasti tulkitsit tuon ylioppilaskurjen. Nimittäin en millään keksinyt mitä tekemistä sillä olisi koko jutun kanssa ja kirjoitin sitten sen tuonne loppuun ihan noin vain muina miehinä sen enemiä ajattelematta.Sinäpä hoksasit!
Juu kyllä vieläkin on miesten keskuudessa varsinkin maaseudulla ”lukeneita”kohtaan naureskeleva asenne.Huomasin omassa suvussanikin kun eräs opiskeleva kaveri siihen
naitiin,että hieman pilkattiin kun ei ollut niin ”kätevä” käytännön hommissa.Nyt 40v myöhemmin on kaveri erittäin korkeatuloinen ja arvostettu johtaja ja sukukin haluaa kaveerata kovasti hänen kanssaan.
Rahaa on aina kumarrettu! Ei se Nallekaan ole kovi älyllä pilattu, mutta kumartelevat miestä pienemmät ja suuremmat narrit ja herrat Ruotsin kuningasta myöten, joka hänkään ei ole älyllä jättiläisiä.
Suoraan Kiven Nummisuutareista tuo loppulause, näin se Esko sanoi..:)))
Vihaisia ihmisiä meillä ja maailmalla riittä, mutta missähän ne ’viisaat’ luuraavat?
Jos ne ovat viisaasti hiljaa?
Mitä tulee tuohon Ruotsin Kustuun, niin olen Hymyilevän kanssa samaa miestä siinä, ettei tämä Kustaa ole todellakaan mikään älykkyyden huippu. Päinvastoin.. Nallen kanssa kuitenkin viihtyivät hyvin tuolla Joensuun kartanossa ja ampuivat Nallen kasvattamia fasaaneja. Ällöttävää!! Fasaaneja tuotiin Suomeen noin satakunta kappaletta 1900-luvun alussa ja päästettiin luontoon jossakin Helsingin lähistöllä. Nyt ne ovat kai aika yleisiä täällä eteläisessä Suomessa. Minä näin ensimmäisen fasaanin vasta noin 30 vuotta sitten.
On sitä herroilla ja narreilla keikut ja leikut kuten nyt tuo fasaanien ampuminenkin. Ja vaikka fasaanit joskus keväisin tiellä tappelevatkin, ei niistä muulloin ole mitään harmia, päivastoin. Upeita lintuja. Mutta äkäisiä, monet kissatkaan eivät uskalla käydä niiden kimppuun.
Kyllähän Kalle Kustaa oli jo nuorena ampumassa Fasaaneja U.K.Kekkosen kanssakin tiedän koska edesmennyt kaverini oli TV kuvaaja ja oli Faasani-rivistöä kuvaamassa.Joku kuvaajaryhmästä laittoi ammutun variksen myös samaan jonoon ja täydestä meni kuin ”väärä raha”
Kunkunsta puheenollen ei hän yritäkkään näytellä mitään intelligenttiä.Ja koko touhu on hänelle vastenmielistä velvollisuuden täyttämistä.Olisi omien sanojensa mukaan mieluiten maanviljelijä,vaikkei se täällä Ruotsissa ole niin tuottoisaa kuin suomessa.Tukia maksetaan paljon vähemmän.
Se on jotenkin kai kuninkaallista tuo fasaanien ampuminen. Kyllä Kalekustaa maanviljelijänä menetyisi, sillä pakollisethan ne työt tekisivät. Ja EU:sta tulisi hyvät tuet kuten Nallellekin.
Sus’ siunakkoon, hyvä että söi pois mokomat sote-uudistuksen jarrut.
Luonnossa on paljon hyvää, erityisesti linnuista on iloa ja onkin myös aitoja ilolintuja, mutta nämä tappelevät sote-uudistuksen vastustajat joutikin suden suuhun.