Kultasaderahapuu kasvaa pankin edessä. Ihmiset kiiruhtavat sen ohi vakavina pankkiautomaatille. Joku sentään vilkaisee kultaisia lehtiä, hymähtää. Köyhät tuskailevat köyhyyttään niin, että pahaa tekee. Rikkaat mutristavat suutaan, rypistävät otsaansa ja kiiruhtavat nyreinä kultarahasadepuun ohitse, painelevat notkein sormin pankkiautomaatin näppäimiä.
Lapset keräävä puun oksien alta maahan pudonneita kultarahoja, heittelevät niitä ilmaan ja uivat kultarahameressä. Kun tuuli tarttuu oksistoon ja ravistaa, lapset juoksevat hihkuen kultarahasateessa, nauravat niin, että mahaan sattuu.
Hymyilevä eläkeläinen 
Kultasaderahapuu. Kaunis nimi kauniille puulle. Syksy on värjännyt puun lehdet kullankeltaisiksi.
Puu on kuin runo. Mutta sen kauneus on katoavaista niin kuin kaikki, niin kuin kaikki elämässä. Pian puun kauniit lehdet putoavat maahan. Maasta ne ovat tulleet ja maaksi ne jälleen muuttuvat.
Mutta kevään tullessa puu herää jälleen elämään ja uudet lehdet puhkevat sen oksistoihin. Tätä on elämän kiertokulku.
Ja ihmiset rahanhimoisina kulkevat puun ohitse. Vain lapset ymmärtävät, että ihminen ei tule onnelliseksi pelkästä tahasta. Kauneus ja ilo ovat paljon arvokkaampia kuin raha.