Akselissa on sittenkin elämää! Vanhuksilla peräti kaksi palveluohjaajaa

sosiaaliavustaja 009Palveluohjaaja Leena-Maija Virtanen avustaa vanhuksia niin paperitöissä kuin tiedon jakamisessa erilaisita tuista tai vaikka apuvälineiden hankinnassa.
*
Moni eläkeläinen  nuortui huomattavasti kuunnellessaan torstaina sosiaaliohjaaja  Leena-Maija Virtasta Mynämäen seurakuntakodissa. Tässäpä ihminen, joka on  toisissaan vanhusten asialla. Pienistä resursseita huolimatta optimistisesti  hymyilevä,  ei  laulata virsiä eikä leikitä  vielä järjissään olevia vanhuksia,  ei rasita ikäihmisiä tuolijumpalla tai hernepussin heittelyllä.

Runsaasti positiivista palautetta täytyy siis antaa hidasliikkeiselle perusturvakuntayhtymä Akselillekin: näitä vanhuksien asioita ja terveyttä sekä hyvinvointia huoltavia palveluohjaajia on peräti kaksi! Toinen ohjaajista on Heli Jalonen. Hoidettava alue on tosin melkoinen, siihen kuuluu Mynämäen lisäksi Masku ja Nousiainen. Tarvetta aivan selvästi on siis useampaankin palveluohjaajaan.

Vanhustyöhön  kuuluu opastusta, neuvontaa, erilaisia selvittelyjä, kaikenlaisia pieniä ja suuria  vanhenevalle ihmiselle tuiki tarpeellisia palveluja. Varsinkin  asiakkaiden erilaisten hakukaavakkeiden täyttäminen tai täyttämisessä avustaminen onkin näiden palveluohjaajien suurin työllistäjä. Nuoremmat ihmiset tuskin edes voivat kuvitella kuinka suuri apu juuri tämä on. Yritäpä täyttää itse jokin kaavake, kun lasit on hukassa ja muisti pätkii, kaavakkeessa  kysellään joskus kummallisia asioita. Lisäksi kaavakkeiden kieli on juuri sitä kapulakieltä, joka pitäisi lailla kieltää. Mutta apu on nyt lähellä!

Sekin tuli selväksi, mitä kaikkea apua vanha ihminen voi saada. Esimerkiksi eläkkeensaaja voi hakea hoitotuke, joka vaihtelee 60 ja 300 euroon kuukaudessa. Moni ei tästä tiedä mitään eikä Kela siitä juuri näkyvästi tiedottele.  Tukea voi hakea vaikka suuriin lääkekuluihin.  Palveluohjaajalta voi kysyä lisää. Apua tulee! Kysyä voi niin leskeneläkkeestä kuin kotitalousvähennyksestä , omaishoitajien vertaistukiryhmien toiminnasta,  edunvalvontavaltuutuksien tekemisestä, toimeentulotuesta, kuljetuspalveluista tai asumistuesta. Näitä kysyttäviä asioitahan riittää!

Nyt on tullut todistettua, että Akselin palveluksessa on  kaksi asiantuntevaa henkilöä, jotka hoitavat vanhuksien asioita kokonaisvaltaisesti, ottavat osaa iloihin ja suruihin ja oikein saavat itsekin iloa siitä, että osaavat auttaa. Palveluohjaajia uskaltaa arkakin vanhus lähestyä,  he ymmärtävät, että maailma on vuosien saatossa muuttunut ja vanheneva ihminen jää helposti  oman onnensa nojaan, kun ei tiedä tietokoneistakaan juuri mitään. Nyt on auttamassa ihan elävä ihminen.

Mynämäen tapaamisen oli järjestänyt seurakunnan Kultaisen iän kerho. Lisää tietoa vanhuksia koskevista  asioista kuten vanhuspalvelulaista saadaan Mynämäessä Häävuoren palvelukeskuksessa 13.11. klo 13-15.

Muuten: Akselin kotisivut pitäisi päivittää hiukan useammin ja  miettiä kokonaisuutta.
Leena Maija Virtalan puhelinnumero on 044-4357 547
Heli Jalosen puhelinnumero on 044 – 4357 536

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
This entry was posted in eläkeläiset, mynämäki, vanhukset and tagged , , , , , , . Bookmark the permalink.

4 vastausta artikkeliin: Akselissa on sittenkin elämää! Vanhuksilla peräti kaksi palveluohjaajaa

  1. Paulina sanoo:

    Erittäin hyödyllinen palvelumuoto vanhuksille!

    Tähän asiaan liittyy sellainen tapaus.. Olin kerran pankissa odottelemassa vuoroani, kun iäkäs rouva yritti hoitaa pankkiasiaa. Pankkipoika oli ylimielisen ja kärsimättömän oloinen. Lopulta vanhus sanoi selvästi itku kurkussa, että hän on vanha, eikä hän tiedä tällaisista tietokoneista ja koodeista.. Poika kuunteli ilmeettömänä, ei pahuuttaan, vaan nuoruuttaan ja ymmärtämättömyyttään. Olisi tehnyt mieli auttaa vanhusta, mutta itsekin olen ihan ”uuno” pankkiasioissa, vaikka ikää on puolet vähemmän. :( Maailma oikeasti ON joskus vaikea paikka nuoremmallekin, saati sitten hevoskyytien ja öljylamppujen aikaan syntyneelle. Pankeissakin ”livenä” asioivat ovat vähän sellaisia otuksia, joista haluttaisiin vain päästä eroon, kaikki sähköiseksi vaan..

    • Samantyyppistä olen itsekin kokenut. Nyt tässä minulla on kuitenkin se onni, että asun pienellä paikkaunnalla ja pankkivirkailijatkin tuntevat useimmat pankissa asioivat vanhukset tai muuten tietokoneajasta jälkeen jääneet. Ja virkailijat ovat siis kohteliaita, valmiita auttamaan, Tuossahan oli kyseessa se nuori nulkki, jolle olisi pitänyt antaa ympäri korvia. Kyllä se siitä olisi oppinut. Tapaus ei kaiketi sattunut täällä Mynämäessä?

      • Paulina sanoo:

        Ei sattunut Mynämäessä, vaan Raision Nordeassa. Paljastetaan nyt sekin tässä.. Raision Nordea muuten oli myötävaikuttamassa suurelta osin siihen, että vaihdoin pankkia Osuuspankkiin. ;) Siellä tuli ihan OUTO käteisen nostamisen periaate: en enää muista tarkkaan, mutta kai se oli niin, että eivät antaneet käteistä kuin tietyn ajan päivästä, joku 10-13.. ja perjantaina ei ollenkaan.. Kyllästyin ihan totaalisesti ravaamaan Turussa, ja vaihdoin Osuuspankkiin. Lopetin viimeisen mohikaanin leikkimisen, ja asioin Osuuspankissa ihan kiltisti sähköiseen tapaan, niin kuin kaikki muutkin. ;)

      • Kyllä pankeilla on konstinsa ohjailla asiakkaitaan. Usein kuitenkin omaksi vahingokseen kuten sinun tapauksessasi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s