Kartanonherran karmiva kohtalo

neromaani 005
Sami Liuhto, Neromaani
Turbator 2013

Mitä tästäkin nyt pitää ajatella: kirjan kirjoittaja iskee kirjansa kanteen tiedon, että kyseessä on tusinaromaani, tämän jälkeen näitä opuksia tulee vielä 12.  Kirjan kannessa  verinen kirves. Kirjoittaja on joko ns. valmista kauraa Kellokoskelle tai sitten salaviisas. Tarkemmassa lukututkimuksessa tuo viimeinen vaihtoehto osoittautuu todennäköiseksi.

Neromaani tarkentuu monimieliseksi ja kaikessa kummallisuudessaan ja vitsikkyydessään jopa syvälliseksi katsaukseksi,  yhteiskuntakriittiseksi analyysiksi. Mutta hieman huumoritajua lukijalla täytyy olla. Selvästikin kirjoittaja on lukeneempi kuin esimerkiksi sotamies Hietanen Linnan Tuntemattomassa sotilaassa. Pelkkä Turun Sanomat ei ole selvästikään miehelle riittänyt.  Lukijan ei siis kannata  hymähdellä kirjoittajan tavalle sotkeutua sivuraiteille varsinaisesta juonesta.

Joskus tietysti tarkkakin lukija putoaa kärryiltä mutta sinne taas voi ihan hyvin muutaman kappaleen jälkeen kiivetä. Ja ihanasti hahmottuu päähenkilön, kartanonomistaja Jaakob J. Rinta-Taskulan persoonallisuuden ulottuvuudet. Mies on rikas luonnonsuojelija ja muutenkin humaani. Tosin hän tulee humaanisuudessaan tappaneeksi kolme nuorta mailleen leiriytyjää. Rinta-Taskula on luvalla sanoen hiukan löyhäpäinen: hän näkee “Niitä” (mitä sitten lienevätkään), yrittää opetella kasvien kieltä ja alkaa inhota näitä hänen maillaan liikkuvia jokamiehiä, jotka siis nauttivat jokamiehen oikeuksista.  Siinä on asetelmaa kylliksi yhteen romaaniin.

Vaikka kerronta lennähtelee jos jonnekin, lukija pysyy melkein koko ajan leikissä mukana kirjoittajan ottaessa kertomukseen sellaisen vanhanaikaisen kaikkitietävän kertojan otteen.  Lukumatkan varrella voi tarkkailla moniakin asioita: joskus kertoja intoutuu vallan mahdottomasti liiottelemaan, mutta tekee sen niin, että lukija viihtyy ja on uskovinaan. Samalla hiukan mietiskelee ja epäilee hymyssä suin vähän kaikkea mitä hänelle syötetään. Kaiken takana saattaa olla jotain…

Itse asiassa lukija on selvää vahaa kirjoittajan käsittelyssä. Eihän muuta voi, kun  kertojan ote on peräti kodikas ja lämmin: “Rinta-Taskula ei  muutenkaan ollut aivan normaalien  kirjoissa… halusi syventyä pitkiin keskusteluihin puiden ja kallioiden kanssa… tajusi että aseet eivät sopineet hänelle, ne olivat vaarallisia, suorastaan tappavia.” Kirjoittaja pystyy jopa rapajuoposta naisihmisestä saamaan inhimillisen kuvan,  ja  Rinta-Taskulakin  katsoo läpi sormiensa uskotonta vaimoaan ja harrastaa haiku-runoutta.

Neromaani ei ole helppo kirja ja turha on luulla sitä halpahintaiseksi vaikka se maksaakin vain 15 euroa.  Ei se ehkä jää maailmakirjallisuuden klassikoihin, mutta  tarinaa tavaillessa tutustuu varsin  avoimeen, vilpittömään,  hullunhauskaan kirjoittajaan. Mutta tarkemmin luettuna varsin syvälliseen runoilijaan ja esseistiin.

Jos tuohon vakavaan puoleen haluaa tutustua, voi ottaa luettavakseen Sami Liuhdon  esseekirjan Pikku Postila. Uskonnollista haaveilua.

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
This entry was posted in ihmiset, mynämäki, Väkivalta, yhteiskunta and tagged , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s