Tuuli tarttuu ojanpenkalla kasvaviin, siihen kuivuneisiin kaisloihin.
Kuiskauksia, viestejä vuosimiljoonien takaa,
meri on joskus ulottunut tänne saakka.
Hiljaista musiikkia, jota ihmiskorva säikähtää.
Kaislojen sonaatti kuuroille korville.
 | Hymyilevä eläkeläine… artikkeliin Syntisen siveettömät alushousu… |
 | Kati84 artikkeliin Syntisen siveettömät alushousu… |
 | Matti artikkeliin Koivuniemen herra – hän… |
| Hymyilevä eläkeläine… artikkeliin Talvivaara-kirous |
 | Marjaana artikkeliin Talvivaara-kirous |
| Hymyilevä eläkeläine… artikkeliin Uskonnollista vihapuhetta ja v… |
| Hymyilevä eläkeläine… artikkeliin Uskonnollista vihapuhetta ja v… |
 | Terhomatti Hämeenkor… artikkeliin Uskonnollista vihapuhetta ja v… |
| Hymyilevä eläkeläine… artikkeliin Tiistaipakina: Kirkosta väki v… |
 | Stella artikkeliin Tiistaipakina: Kirkosta väki v… |
Ihana kuva & runo, kiitos Tuula:)
♥
Se on tämmöistä haikeata tämä syksy. Että syysterveisiä sinne teille koko perheelle ja suvulle.
Täällä Turussa oli kirjamessut viime viikonvaihteessa. Paljon kansaa liikkeellä. Oikein väsyin. Ostin muutaman kirjan, sellaisia nuorten kirjoittajien teoksia. Mielenkiintoista, sanosin.
Olisipa minullakin rauha ja hiljaisuus. Saada kuunnelle luonnon omaa syyssonaattia hienon tuulenvireen pannessa heinikon väräjämään. Ääni vuosimiljoonien takaa. Hetki on lyhyt, kuten kaikki tässä elämässä. Pian tuivertaa syystuuli ja taivas antaa maan kastua. Voisin kuvitella, että jossakin siellä heinikon kätkössä, piilossa pienessä kolossa, kököttää jänis. Mitä se miettii, aavistaako se talven tulevan ja eloonjäämisen taiston alkavan.syksyn vaihtuessa talveksi.
Sunussa asuu oikea runoilija, hyvä turkulaine.