Meikäläisiä ja teikäläisiä

turusta lintuja, joulukatu ja seminaasi 018Kotiseutu on se paikka, missä tuntee olevansa kotona. Se on eri kuin syntymäpaikka tai asuinpakka. Ihmisen muistot rakentavat kotiseutua.

*

En ollenkaan ihmettele nyt sitten sitäkään, että Pekka Himanen sai pahasti turpiinsa  kirjoittaessaan viisaan miehen juttunsa tulevaisuuden näkymistä: vaikeaa on teikäläisten paneutua meikäläisten kokemuksiin varsinkin, jos tulevaisuuden näkymistä on kyse! Jotain tuommoista koin seuratessani Turun yliopistossa järjestettyä seminaaria, jossa käsiteltiin tutkimushanketta “Etnologinen tutkimus kuntarakenteen muutoksista kuntalaisten näkökulmasta”. Otsikoksi seminaarille oli präntätty “Meikäläisiä ja teikäläisiä: paikallisuus ja sen kokeminen uusissa kunnissa“.
Tästä projektista tuskin on mitään haittaa eikä se ole vienyt veronmaksajien rahoja ainakaan 700 000 euroa, päinvastoin, tutkimushanke on saanut rahoituksen Koneen säätiöltä.

Yhteisöllisyys on muotisana kuntapolitiikassa. Sitä ovat  kunnallispoliitikot  kotikunnassani Mynämäessä käyttäneet taitavasti hyväkseen markkinoidessaan tai vastustaessaan  kuntaliitosta. Lähinnä liitoksien vastustajat näkevät uhkakuvan, jossa päätöksenteko siirtyy ainakin tavallisen kuntalaisen tavoittamattomiin. Voimakas yhteisöllisyys vaikuttaa ihmisten kokemuksiin omasta kunnasta ja vaikutusmahdollisuuksista siinä, totesi Torsti Hyyryläinenkin esitellessään identiteettiresurssien käyttöä kuntamuutostilanteessa.

Erityisesti meikäläistä ilahdutti  Minna Mäkisen  turkimus “Kun on tunteet“. Siinä hän valotti kuntaliitosta emotionaalisena kokemuksena. Samoihin tuloksiin tutkija oli tullut kuin meikäläinenkin ihan vain korvakuulolta oman kuntansa Mynämäen kuntaliitoskeskustelua kuunnellessa: kovasti tunneperäisiä ovat kannanotot, hermot menee joskus kokeneeltakin poliitikolta puhumattakaan meikäläisistä tavallisista kuntalaisista. Ketä tässä on uskominen? Meneekö ne palvelut nyt vallan jos yhdistytään? Meneekö K-kauppakin? Koulut ja terveyskeskus? Miksi ikänsä paikkakunnalla asuvat puolustavat itsenäisyyttä henkeen ja vereen, mutta paikkakunnalle muuttaneet ovat valmiit yhdistymään?

Tutkimuksella on nyt todettu sekin, että pieni kunta on vallan sekaisin, kun se liitetään väkipakolla isompiin ympyröihin, ja kun päätöksenteko on siirtynyt jonnekin ulottumattomiin kuten on käynyt Velkualla. Tämän totesi Lauri Katiskoski omiin tutkimuksiinsa vedoten. Entinen yhteisöllisyys on  kadonnut – jotain sisäänlämpiävää kaurahattukulttuuria on siis kadonnut, toteaa meikäläinen ihan surutta. Toisaalta meikäläisellä on kokemus, että pieni Mietoinen on  mutinoitten jälkeen hyvin sopeutunut olemaan osa  Mynämäkeä.

Mynämäen  kunnan uudisasukkaana olen kokenut arvokkaaksi paikallisen kulttuuriperinteen, mutta en oikein jaksa käsittää sitä meikäläisyyttä muuna kuin patavanhoillisuutena, homehtuneisuutena. Jäin miettimään  Sulevi Riukulehdon tyylikästä esitystä otsikolla “Onko kunta paikallinen? Paikallisuus ja meikäläisyys ihmisen kokemuksena“.

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
This entry was posted in ihmiset, mynämäki, sano suoraan, yhteiskunta and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

7 vastausta artikkeliin: Meikäläisiä ja teikäläisiä

  1. Karjalaispoika sanoo:

    Mietoinen oli Mynämäkeä aikoinaan ,joskus suunnilleen 1868 itsenäistyi kuntana.Ja Mietoisista on aina käyty Mynämäessä asioilla.Ja kuntaliitoksessa oli se etu että voimme leuhkia että meillä on ALKO omassa kunnassa.Tosin Mietoisissa ei ole kohta muuta jäljellä kuin hautausmaa mutta se on tosi tärkeä meille entisille Mietoislaisille jotka nyt olemme vuosikymmeniä asuneet muualla.

  2. Tuo on todellista kotiseuturakkautta! Osoittaa myös optimistista luonnetta ja positiivist asennetta. Minustakin kotiseuduksi voi tuntea sen seudun, jossa on kuin kotonaan, oli se sitten vaikka Timbuktu. Syntymäpaikkaansa ei voi muuttaa, mutta kotipaikkansa voi. Onkohan ihmiselle muuten ollenkaan hyväksi asua koko ikänsä samoissa maisemissa?

    • Karjalaispoika sanoo:

      Olet oikeassa kaikille olisi hyödyllistä asua eri seuduilla (eri maissa) itse muutin Karjalan kannakselta 5kk vanhana sitten 20 v vanhana Tukholmaan.Kaduttaa etten muuttanut 25v vanhana Australiaan kun moni kaveri (suomalaisia)lähti Tukholmasta.Vanha totuus on ”ei maailmalla liho mutta viisastuu”.

      • Hymyilevä eläkeläinen sanoo:

        Täyttä totta tuo että maailmalla viisastuu. Itse olen muuttanut vain kotimaasssa: alle kouluikäisenä Korpilahdelta, Riihimäelle, sieltä harjavaltaan ja Vaajakoskelle, Jyväskylässä opiskelin ja sieltä Turkuun, sieltä Raumalle, sieltä Vehmaalle ja sieltä sitten Mynämäkeen. Hyviä paikkoja kaikki. Paitsi että nuorena sitä varmasti olisi ollut ihanaa vakka Gröönlannissa jääkarhujen keskellä. Mutta Mynämäki on varsin sopiva ja rauhallinen paikka tämmöiselle ei-teini-ikäiselle.

  3. Turkulaine sanoo:

    Runoilija Eeva-Liisa Manner eli elämänsä Tampereella ja Espanjassa, siis kahdessa täysin erilaisessa kulttuurissa. Mutta hänen syntymäpaikkansa oli Viipuri ja siellä hän eli lapsuutyensa. Runossaan ”Lapsuuden hämärästä” hän kuvaa muistojaan mm. näin: ”nuolaisin Roomaa ja se maistui sudenmaidolle ja Maxima Cloacalle, nuolaisin Viipuria ja se maistui Viipurille,V iipurille ja Ristimäelle ja Salakkalahdelle ja Kolikkoinmäelle ja Papualle. Ja ristille ja salakalle ja kolikoille ja pavuille ja kaikelle kotoiselle , kaikelle mitä on mietitty ja keksitty ja koettu ja luotu. Ja kaikelle mitä
    tullaan keksimään ja luomaan: Maailmalle. Nuolaisin kaikkia paikkoja, saaria ja kaupungeita. Huuhtelin varpaita virroissa sinisissä ja ruiskutin vettä.
    Tämä vain siis pieni pala tätä runoa, joka on hyvin pitkä, noin 20 sivun mittainen.

    • Hymyilevä eläkeläinen sanoo:

      Selvästikin Mannerin kotiseutu (siis toinen kotiseutu) on Rooma. Siellä hän oli kotonaan, kuten oli ollut Vipurissakin eli syntymäpaikassaan. Kotiseutu samoin kuin syntymäseutu elää aina ihmisen muistoissa. Aika vain parantaa kuvaa.

  4. EmmaSofia sanoo:

    Tärkeä aihe ja hyvää teksti. Haluaisin oppimaan kirjoittaa niin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s