Kerjäläiset

soittoa ja suklaata 002

Moldavalainen mustapartainen kerjäläinen työntää pahvimukin nenäsi alle  ja uikuttaa, puheesta tunnistat sanat “yksi euro“. Pudotat taskusta löytämäsi kahden euron kolikon pahvimukiin. Moldavalainen ilahtuu ja tuikkaa suukon pokellesi.
Tunnet itsesi suureksi hyväntekijäksi.

Joku soittaa tuhruisessa aamussa kitaraa. Kiiruhdat askeleitasi, kävelet soittajan ohi. Surumielinen sävel kiemurtelee perässäsi, kiertyy nilkkasi ympäri kuin liukas silkkilakana kesäyönä. Kuuntelet, kuulet, palaat takaisin, kumarrut ja asetat kaksieurosen kitarakoteloon. Sydämesi on myyty. Mies näkee sen yhdellä vilkaisulla. Soittaa nyt minulle, rahakkaalle kerjäläiselle.

 

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
This entry was posted in novellit, yhteiskunta and tagged , , , , . Bookmark the permalink.

4 vastausta artikkeliin: Kerjäläiset

  1. Aili Nupponen sanoo:

    Noinhan se menee…
    Täällä maalla ei ole kerjäläisiä näkynyt! Ne viihtyvät siellä varakkaammilla paikkakunnilla…:)

  2. Karjalainen sanoo:

    Kyllä Mynämäki on varakasta seutua,suurkaupungeissa köyhät ovat todella köyhiä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s