Annen verstas ja arkkipiispan Reino-tohvelit

IMG_6192Annen verstaaseen tuo lämpöä Annen itsensä lisäksi uudenuutukainen kunnon uuni, jossa klapien lisäksi palaa mukavasti puinen purkujäte.

*
Annen Verstaassa Mynämäessä, aivan kylän keskustassa työskentelee nainen, joka tekee vanhasta uutta, herättää eloon hylätyn nojatuolin, vaihtaa sohvalle vaikka koko sen sisuskalut. Tämä käsityöammattilainen on Anne Penttilä. Hän on tehnyt verhoilijan töitä jo 35 vuotta. Ja jaksaa aina vaan olla innostunut, luova, ideoita täynnä, rohkea ja kokeilunhaluinen. Hän on todellinen vanhan käsityön ja perinteen vaalija.

IMG_6195Peppi-koira tervehtii iloisesti ja kuuluvasti.

Nyt Mynämäen keskustassa elää uutta elämää 1930-luvulla rakennetun, Hattisen talona tunnetun talon ulkorakennus. Vanha kehräämö on muuttunut verhoomoksi. Tunnelmaa ja kodikkuutta tuo uuni, jossa tuli ahmii puuta ja levittää pehmeää lämpöä. Lattia, katto, seinät, ovet, ikkunat on uusittu. Viittä vaille on rakennettu koko rakennus uudestaan. Tilaa on kahdessa kerroksessa, seinillä työkalu poikineen: poria, sahoja, vasaroita, neuloja, nauloja, mittoja … Seinänvierustalla verhottuja vielä verhoamattomia nojatuoleja, kangasnäytteitä, tuolla vanha puutuoli, tuolla uusittu ja maalattu vanha kehto. Ja sohvan alla Peppi-koira.

IMG_6190Kotitonttu ottaa nokkaunet yläkerrassa.

– Tämä on ammatti josta en luovu, tämä on työtä, johon ei kyllästy, olen tehnyt tätä 19-vuotiaasta lähtien, sanoo Anne Penttilä, kahta vuotta vaille koko ikänsä Mynämäellä asunut, ja täällä hän on saanut myös hyvän peruskoulutuksen verhoilijan ammattiin.
– Harmittaa, kun vanhoja huonekaluja ei osata enää arvostaa, ei osata korjata oikein, laitetaan vaahtomuovia pehmikkeeksi. Kunnon jousitus pitää olla, julistaa Anne.

IMG_6198Koskaan ei tiedä mitä nippeliä tarvitan.

Töitä on riittänyt ja näillä näkymin riittää tulevaisuudessakin, sillä nuori polvi on selvästikin vanhaa innostuneempi kierrättämään ja korjaamaan mieluummin kuin heittämään tavaroita tunkiolle.
– Toivon, että myös tulevaisuudessa olisi opettajina vanhoja mestareita, jotka osaavat tämän perinteisen ammatin monet niksit, sanoo Anne, joka on valmistunut alunalkaen puusepäksi.
– Vanha huonekalu vaatii monesti puuosiltaankin korjausta.

Verhoilijan työ tuo monia haasteita. Haastavin on ollut Turun arkkipiispan talon vanhojen huonekalujen kunnostus muutama vuosi sitten. Ne piti korjata ja verhoilla paikan päällä, sillä isoista huonekaluista monetkaan eivät olisi mahtuneet verhoomon ovesta sisään.
– Kahdeksanmetriä pitkässä sohvassa oli tosi kova urakka. Mutta se toi mukanaan myös yllätyksiä: näinpä itsensä arkkipiispan verryttelyhousuissa ja Reino-tohveleissa istumassa ja kokeilemassa juuri verhoillun sohvan jousitusta, nauraa mynämäkeläinen verhoilijamestari.

 

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
This entry was posted in ihmiset, mynämäki, sano suoraan, Yrittäminen and tagged , , , , . Bookmark the permalink.

2 vastausta artikkeliin: Annen verstas ja arkkipiispan Reino-tohvelit

  1. Aili Nupponen sanoo:

    Hieno ja tarpeellinen liike, nykyisin osataan arvostaa vanhoja kalusteita..:)
    Hyvää viikonloppua sinulle, Tuula ♥

    • Ja aajttelepa, että nainen on alunalkaen valmistunut puusepäksi, osaa siis käyttää perinteisesti miehisiksi luokiteltuja työkaluja. Hän korjaa vanhan nojatuolin puuosia myöten, laittaa uuden jousituksen ja sitten verhoilee. Itsuin yhdessä sellaisessa vanhassa entisöidyssä nojatuolissa ja siinä oli tosiaan tunnelmaa ja turvallinen olo.
      Hyvä viikonloppua!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s