Laajoen taikuri pelasti pitkäpiimäisen kotiseutuperformanssin

IMG_7771Täältä tulee lääkettä taikurin ja lohikäärmeen voimin!
*
Sokeri on pohjalla, sanotaan. Se tuli todistettua lauantain (4.10)  Mynämäen yhteisötaidetapahtumassa, jossa väsyneen taidenauttijan virvoitti eloon ennen kaikkea Turun Taideakatemian opiskelijoiden  riemukas ja taidokas esitys Laajoilla. Taikurin pupujussin taikomisessa oli sitä taikaa, jota epätoivoisesti etsittiin lähes kahdeksan tuntia eri puolita Mynämäkeä.

Tapahtuma oli   nimetty Taianomaiseksi kiertueeksi. Taikaa oli koottu yhteen ihan kansanvälisin voimin,  potkua antamassa Saaren kartanossa työskentelevät performanssiekspertit, kokoavana voimana yhteisötaiteilija Pia Bartsch. Tuloksena oli valitettavasti vain väsyttävä  bussiajelu yhteislauluineen.  Mukana oleva matkailija ei aina päässyt mukaan hassunhauskaan, yhteisöllisyyteen ollenkaan.
IMG_7745Ampiaispesä puuseen ovessa.

*
Kotiseudun kiertoajeluna ilman teennäisiä taiteeksi tarkoitettuja  esityksiä juttu olisi ollut ihan mainio: ihailin erityisesti bussinkuljettajan taitoa peruuttamalla ajaa parisataa metriä peltotietä, ihailin pellolla yksinään möyryävää traktoria, osallistuin muina miehinä lintutornin kupeessa keskusteluun sokerijuurikaan viljelystä, näin ihka aidon puuseen ja sen ovessa oikean ampiaispesän… olihan sitä. . Yhteislaulu bussissa  tietty herättää aina hilpeyttä ellei sitten saa eläytymään aina oksennukseen  tunteeseen saakka.

IMG_7758Penan pojat – hurmureita!

Laajoilla vasta tuli pelastus.  loma- ja hoitokoti Laihon herkullinen lounaspöytä ja Penan poikien laulut. Mutta se makein sokeri oli kyllä Turun  taideakatemialaisten  elävä taikatemppu eli taikuri, joka yritti taikoa jäniksen. Se iski suoraan suoneen niin lapsia kuin aikuisia. Sitä paitsi yleisö otettiin mukaan upeasti. Siinä sai tavallinen  rahvaskin kilkutella ja kalkutella sekä päästellä muitakin ääniä. Ja koko juttu oli ryhmän ihkaomaa tekoa! Pelastitte koko taianomaisen kiertueen!

IMG_7767Pelastava, kaamea lohikäärme!
*
Vaikka koko kiertoajelu muistutti enemmänkin pitkitettyä etelänmatkojen opastettua bussikierrosta  alkuperäisasukkaiden kylissä, sen kesti  lähes mukisematta. Onhan meillä mynämäkeläisillä kokemusta, kun meillä on kuntarajat ylittävä yhteisöllinen  Akseli!

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
This entry was posted in sano suoraan and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

10 vastausta artikkeliin: Laajoen taikuri pelasti pitkäpiimäisen kotiseutuperformanssin

  1. Aili Nupponen sanoo:

    Olipa hauskaa että esitys pelastui..:))

    ♥♥

  2. Loppu hyvin, kaikki hyvin! Ja niinkin sanotaan monesti, että ”muuten hyvä mutta puolet pois ja loppu lyhyesti”.

  3. Marja Virta sanoo:

    Se oli ikävää ettei taianomainen matka avautunut Hymyilevälle eläkeläiselle. Me taustatekijät kävimme kierroksen jälkeen palautekeskustelun missä kävimme läpi onnistumiset ja epäonnistimiset. Näin jälkikäteen huomasimme asioita mitä olisimme tehneet toisin. Kaikki kritiikki on tervetullutta, että onnistuisimme paremmin seuraavalla kerralla. Matkan tarkoitus oli tutustua uusiin ihmisiin ja, että jokaiselle olisi jotain mielenkiintoista. Se oli mukavaa kun Hymyilevä’ eläkeläinenkin löysi oman suosikkinsa. Se oli helmeksi tarkoitettukin joten onnistuimme sitten ainakin osaksi. Kiitos kuitenkin kaikille osallistumisesta ja kivaa syksyä sekä joulun odotusta.

    • Kyllähän matka avautui, mutta kovasti pitkäpiimäisesti. Tosin en ole vieläkään varma, oliko niissä performansessa nyt jotain ns, sanottavaa. On hyvä. että tekijät testasivat lopuksi taianomaista tuotostaan, varmasti se palautekeskustelu oli tekijöille antoisa. Taiteeseen viittaavissa jutuissa, jotka siis on tarkoitettu ihan tavalliselle kansalle, eivät tekijät useinkana huomoi sitä, millainen se kohderyhmä on. Vaikka Ihmiset ovat ihmisiä kaikkialla, maaseudun ihmistä lähestytään vallan toisella tavalla kuin kaupunkilaista, Tässä se suurin epäonnistuminen mielestäni tapahtuikin: Mynämäen perussielunmaiseman tuntemus puuttui. Jos haluaa esittää hassunhauskaa performanssia maaseudulla, sen performanssin on myös oltava helposti nieltävää. Maaseudun asukas on kuin varkain houkuteltava mukaan. Kävin niin kuin television esityksissä, joissa tekijöillä on hauskaa, ei niinkään katsojilla.

      Mukana olijoille tarjottiin sekavaa, haleaa keitosta ja ajoittain pitkiä puheita. Taianomisella retkellä taika voi irrota myös helposti kuten huomasimme Laajoella: jo pelkkä herkullisen ruuan syönti vallan upeassa ympäristössä hellyttää ihmisen mielen ja kielen ja kun vielä korvaan kantautuu komeiden uroidea hauskaa laulantaa, on taika valmis. Ja tähtenä se Laajoen kesätettaerissa nähty esitys.

      Kuten vanha kriitikko aikoinaan sanoi:”Puolet pois ja loppu lyhyesti!”

  4. Marja Virta sanoo:

    Haluan vielä täsmentää, että tekijöistä puolet oli paikkakuntalaisia tavallisia ihmisiä jotka tekivät parhaansa. Ja kyllä tekijöillä oli hauskaa tehdessään tätä harrastuksena. Onneksi mukana oli myös ihmisiä jotka pitivät kiertueesta joten emme vallan epäonnistuneet emmekä anna Hymyilevän eläkeläisen lannistaa kirjoituksellaan mukavaa harrastustamme. Kritiikistä kyllä otamme opiksi.

    • En suinkaan halua ketään asemanseutulaisista lannistaa, päinvastoin. Vilpitön kritiikkini kohdistui lähinnä näihin avuttomiin performanssiesityksiin, jotka olivat taiteilijaresidenssin taiteilijoiden suunnittelemia. Eikä tunnetusti esim. yhteislaulu bussissa välttämättä onnistu koskaan. Paikkakuntalalsuus on aina poikaa. Kuten olen jo toidennut: lintutorni oli mielenkiintoinen elämys samoin sitä ympäröivä miljöö, ja Laajoella koettu oli jo toidellista elämystä.

      Asemanseutulaisissa ei toki ole ollenkaan moittimista, monena vuonna ovat saaneet mukavia juttuja aikaan, Niinpä ihmettelinkin, miksi nyt oli mukana paljon sellaista lastentarhatouhua, joka ei innostanut eikä siis sitä luvattua takaa näkynyt olenkaan. Olipa siis onni, että mukana kiertueella oli nyös niitä, jotka nielivät purematta kaiken mitä tajottiin.

      Vilpittömästi toivon asemanseutulaisille intoa ja voimia jatkossakin toimia harrastuksensa parissa. Lohdutukseksi kerron, että todella julmiakin kriitikoita on olemassa. Aikoinaan kuuluisa musiikkikriitikko Seppo Heikinheimo kirjoitti erään aloittelevan laulajattaren ensikonsertista näin:
      ”Rouva XX piti eilen ensikonsettinsa.
      MIksi?
      Seppo Heikinheimo ”

  5. Hauska lukea, että Hymyilevä eläkeläinen piti Taianomaisen kiertueeseen sisältyneestä laajokelaisten perheiden esityksestä. Mainio esitys oli Taikuri Rupi Konnanen -nimisen lapsiperheille suunnatun yhteisötaiteellisen työpajan päätös; työpajan veti Humanistisessa ammattikoulussa yhteisöpedagogiikkaa opiskeleva Lotta Häkkinen.

    Koneen Säätiön ylläpitämän Saaren kartanon toiminnan yhtenä keskeisenä tavoitteena on pitää yllä vuorovaikutusta kartanon ja sitä ympäröivän yhteisön välillä, ja tämän vuorovaikutuksen edistämiseksi kartanossa työskentelee yhteisötaiteilija Pia Bartsch. Yhteisötaiteilijan tyypillisiä työmuotoja ovat erilaiset tapahtumat ja työpajat, joita tämä toteuttaa yhdessä yhteisön kanssa ja sen ehdoilla. Yhteisötaidehankkeen tuloksena ei yleensä ole konkreettinen taideteos, vaan keskeistä on taiteilijan ja yhteisön välinen vuorovaikutus ja yhteinen prosessi. Kritiikissäkin tulisi ottaa huomioon yhteisötaiteen erityisluonne.

    Myös Taianomaisen kiertueen taustalla oli työpajoissa toteutettuja taiteilijoiden ja mynämäkeläisyhteisöjen jäsenten yhteisiä prosesseja, ja tässä tapauksessa lopputuloksena oli yleisölle järjestetty kiertoajelu. Yhteisötaidetyöpajoja veti Häkkisen ja Bartschin lisäksi kolme kansainvälistä taiteilijaa, jotka Bartsch oli varta vasten kutsunut työskentelemään mynämäkeläisten kanssa (ja jotka eivät siis olleet kartanon residenssitaiteilijoita). Turun Taideakatemian opiskelijat avustivat työpajojen vetäjiä ja saivat samalla suorituksen opintoihinsa.

    Lisää Pia Bartschin työstä ja hänen toteuttamistaan hankkeista voi lukea osoitteesta http://www.koneensaatio.fi/fi/kartano/yhteisotaiteilija/pia-bartsch/

    • Samoilla linjoilla olen kuin Hanna Nurminen tuosta Laajoella nähdystä osuudesta. Kukapa ei olisi ollut suorastaan myyty seurattuaan taikomisesitystä, josta vastasivat nämä Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijat ohjaajana Lotta Häkkinen!

      Kiitosta, eikä ollenkaan moitetta, tietysti tulee Koneen Säätiölle siitä, että se antaa monen eri taiteen alan yrittäjille mahdollisuuden erilaisiin projekteihin. Kaikkien kukkasten pitää saada kukkia, tai ainakin yrittää kukkia.

      Valitettavasti kuitenkin tuossa taianomaisessa retkessä ei auennut juttuun kuuluneiden erilaisten työpajojen merkitys. Sen sijaan sen huomasi, että paikallisten asukkaiden kanssa on puuhailtu. Jos juttua pitää katsoa pelkkänä prosessina niin siinä kävi kyllä niin kuin television ”hauskoissa prosesseissa”, että vain tekilöillä on hauskaa, Varsinkin näiden kansainvälisten yhteisötaiteilijoiden, jotka siis eivät olleet residenssitaiteilijoita, merkitys koko prosessille ei katsojalle aunnut. Ilmeisesti tämä yhteisötaide on yhtä sisäänpäin lämpiävää kuin savusauna, ja se onkin siis tarkoitettu taianomaiseksi prosesiksi vain tekijöille.

      VIelä kerran: mynämäkeläiset saavat olla ylpeitä, että täällä toimii monille taiteilijoille keskittymis- ja luomisrauhan antava Saaren kartanon residenssi, Se tuo väistämättä uusia tuulia mukanaan ja antaa paikkakuntalaisillekin itsensä toteuttamisen intoa. Siitä ihanasta luomisen innosta osoituksena asemanseutulaiset.

      Yhteisötaiteilijoiden pitäisi kyllä kestää kritiikkiäkin. Kannattaa ottaa huomioon, että krittiikki on aina yhden ihmisen antamaa ja on siis olemassa myös tukuttain muita mielipiteitä kuin tämä yksi, jonka tähän blogiini kirjoitin.

      ”Kirjoitin minkä kirjoitin!” sanon PiIatuksen tavoin mutta en pese käsiäni.

  6. Turkulaine sanoo:

    En ole asiantuntija, mutta mielestäni Saaren kartanossa toimiva Koneen säätiön ylläpitämä taiteilijoiden residenssi on suuri kulttuurin vaikuttaja Mynämäessä. Tästä tilaisuudesta, josta Hymyilevä kirjoitti, en tiedä mitään koska en ollut siellä mukana katsomassa. Sen toki tiedän, että ei yhteislaulusta bussissa tule mitään. Ja senkin olen kokenut, että oppaiden kertomukset ovat yhtä tyhjän kanssa.
    Quod sripsi, sripsi. Dixit Pontius Pilatus.

    • Eihän näissä monissakaan taideasiossa oikein kukaan ole asiantuntija, varsinkaan tällaisessa yhteisöllisessä puuhastelussa on sormi suussa vähän itse kullakin. Kouluissahan on paljon tehty ja tehdään vieläkin ns. ryhmätöitä, jotka ovat sellaisia ryhmässä toteuttavia prosesseja. Tämmöistä yhteisöllistä tekemistä on harrastettu iät ja ajat ( eism. talkoot). Missä se taide siinä sitten on, on varmaankin jokaisen mukana olijan ja katsojan ratkaistava itse.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s