Pitkään olen luullut olevani mailmankaikkeuden ainoa pölvästi, sellainen, joka puhuu kaikille. Puhun linja-autoa odottaville, kaupassa, terveyskeskuksen odotushuoneessa, pyöräkelkalla huristeleville tädeille, joita auttelen ylös ojasta, viemäriä kaivaville remonttimiehille ja tie yli juoksevalle oravalle, monet Turkuun ajavat linja-autokuskit lasken suorastaan ystäviini. Puhun tutuille ja erityisesti tuntemattomille. Eläkeläisyys antaa siivet!
Nyt ilokseni huomasin, että on olemassa toinenkin samanmoinen Turussa. Leo Lindstedt nimeltään. Hän kirjoitti poikkeavuudestaan Turun Sanomiin kirjoittajavieraana 26.6. Hänkään ei häpeä puhua ihmisille turuilla ja toreilla tai kirjotella lehtiin, kun nykymeno kiukuttaa. Selittävänä tekijänä hänen kohdallaan on eläkeläisyyden ja opettajan ammatin lisäksi turkulaisuus.
Loistavaa, loistavaa! Tähän suuntaan meidän mummujen ja pappojen on kuljettava: puhuttava ihmisille, puhuttava yksinäisille vanhuksille, hymyiltävä ja oltava ystävällinen. Pitää puhua erityisesti tuntemattomille. Turkulaismies todistelee, että pitää myös vaikuttaa asioihin eikä vain marmattaa. Pitäisi osallistua. Voi liittyä asukas-, kulttuuri- tai vammaisyhdistykseen, jopa poliittiseen puolueeseen.
– Ai, mää vai?
Nyt taisi kuitenkin tulla tenkkapoo mynämäkeläiselle. Mutta uskon, että meistä eläkeläisistä kyllä löytyy niitäkin, jotka tosiaan jaksavat puhumisen lisäksi toimia. Kuten Lindstedt kirjoittaa, jokainen voi antaa oman panoksensa itse hyvänä pitämiensä valintojen suuntaan osallistumalla vaikka mielenosoituksiin tai nimien keräämiseen jonkun jutun puolesta/vastaan.
Leo Lindstedtin lailla haluan puhua asiaa ja haluan puhua puuta heinää pelkäksi mielenvirkistykseksi, olla hetken ystävä yksinäiselle vanhukselle. Ja haluan houkutella tämmöiseen ystävyyspuhumiseen muitakin. Se yhdistystoiminnan kanssa on sitten vähän niin ja näin.
On ajanhukkaa juoruta tuntikaupalla kahvikupin ääressä tuttujen kanssa. Onhan olemassa yksinäisiä ihmisiä, joille kukaan ei puhu, joiden silmistä näkee: ole edes hetki ystävä minulle, puhu vaikka puuta heinää!
Hymyilevä eläkeläinen 
Kaunista, mutta mielikuvituksellista. Löytyisikö jostain lisää näitä Leo Lindstettejä?
Se puhuminen vai? Kannattaisi sinunkin joskus joku sana sanoa edes naapurillesi, taitaa olla leskimies…
Naapurin miehen kanssa meillä on vain yhteinen raparperiviljelmä.
Viljelmää kannattaa laajentaa. Sitäpaitsi raparperi on hapanta. Siirtykää mansikanviljelyyn.
Minultahan rojahti ensimmäisenä vuonna Turussa asuessani se ikimyytti sisäänpäin kääntyneistä turkulaisista, kun missä tahansa missä vähän aikaa seisoskeli joko bussia odottelemassa tai muuten vain, niin aina siihen viereen ilmestyi jostain jutteleva turkulainen. Sisäänpäinkääntyneet turkulaiset taitavat asua ihan jossain muualla tai ehkei heitä ole olemassakaan.
Saattaa olla niin, että se puhuminen ja puhumattomuus on paljolti kiinni myös siitä toisesta eli, jos pelkää katsekontaktia, niin ei varmaan kukaan rupea puhumaan. Toinen juttu: jos uskaltaa hymyillä niin turkulainen, tai kuka nyt paikalla sattuu olemaan, uskaltaa sanoa vaikka:”Kyllä
on ilmoja pidellyt.” Siitä se alka, puhe.
Sinulle varmasti puhuttiin/puhutaan senkin takia, että olet nuori ja viehättävä, sellainen lempeä?
Varmaankin ne, jotka pitävät turkulaisia puhumattomina paljolti itse aiheuttavat sitä.
Itse tässä eläkeäisenä uskallan puhua vaikka kuinka äkäisen näköiselle. Liian usein sitä on kuitenkin sellainen itseensä hautautunut pököpää eikä kiinnitä ympäristöönsä mitään huomiota. – Nyt kiitän kommentista!
Hei, vastaan vasta nyt kun olen ollut toisaalla, paikassa joka on kaikkien verkkoyhteyksien tavoittamattomissa.
En ole erityisen nuori enää, mutta lempeä heille jotka sitä lähettävät – kaikille ei kannata lempeää leipää murtaa. Maaima on sellainen. On se ehkä kuitenkin niin, että kuuntelen mielelläni ja ihmisethän kertovat mielellään jos heidän antaa vain jutella.
Höperöityisihän sitä kokonaan, jos kaikki ihmisten murheet joutuisi murehtimaan. Aivan tosissani viime aikoina olen ajatellut, että kyllä lääkäreillä täytyy olla ihmeellinen suodatin, etteivät ota kannettavakseen potilaiden kohtaloita.
Sillä kuuntelemisella saa jopa viisaan maineen: antaa ihmisen puhua sydämensä kyllyydestä.
Hyvää kesää edelleen!