Aukaisen umpimähkään Antti Hyryn romaanin Uuni

ja umpimähkään avatulta sivulta luen:

-No, mitä panit päälle, kun sinulla on vain nuo työkamppeet mukana?
– Sieltä otin komerosta yhden puvun.
– Ei, minkä, sen vanhan, joka sillä lailla kiiltää.
– No, se kai se oli. Ei siellä muuta näkynyt.
– Se kittana. Minua hävettää. Se pitää hävittää, vien sen ensi tilassa kirpputorille, Hanna sanoi ja nauroi.
– Kyllähän se siinä meni, vähän ahdas, mutta kun pani vain yhden napin kiinni, Pietari sanoi.
– Niinpä niin.

Koko Uunin muuraaminen on samanlaista jahkailua. Ainakin minulle, joka olen tottunut lukemaan pintapuolisesti. Elämässäkin tottunut, että tapahtuu kaikenmoista, edetään tukka suorana.

Sitten lisää:
Merenpuoleinen holvikaari oli noussut vähän hitaammin kuin kartanonpuoleinen ja holvin kupu jäi vähän vinoksi merelle päin. Ei haittaa, hän mietti ja tuli ajatelleeksi että sinne se jää vinoksi uunin sisälle ja unohtuu, melkein ikuisiksi ajoiksi. Harmittaako se minua.”

Voin  nyt avata kirjan mistä tahansa ja alan nähdä uunin idean: Hyry muuraa omaa elämäänsä, koko ihmiskunnan elämää, jotain pysyvää, jotain katoavaa. Tässä jatketaan esi-isien rakentamista.

Käytössä kaikki kuluu, ihmiselämäkin. Sananvaihto vanhasta puvusta   on sellaisenaan pieni novelli. Kirjassa se on osana isompaa tarinaa, yhtenä uunitiilenä.  Ja tiiliä on paljon, koko kuorma. Hätähousu kyllästyy, kun ei ymmärrä vanhanaikaista uunin muurausta. Ei ymmärrä elämänsäkään tapahtumista, ei osaa muurata niistä minkäänlaista uunia.

Asiaa voi selventää näin:

Uuni, oli se missä päin maailmaa tahansa, kertoo ihmisen elämän jatkumisesta, perinteiden siirtämisestä, elämän perustasta. - Kreikkalaisnainen leipoo Aeropolin kaupungissa vuonna 2007 uunissa, joka on nähnyt turkkilaisvallan, säilyy vielä monta sukupolvea.

Uuni on yhtä vanha kuin leipä, ihmiselle elintärkeä. Vuosituhansia vanha, se on osa ihmisen muistia. Harva osaa enää muurata uunia, leipoa leipää. Ihminen on ihmeissään. Orpona. Marketista valikoin kymmenien leipien joukosta nenä nyrpyssä  valkosipulipatonkia, sveitsinleipää…

Sekaleipä maistuu kahvin kanssa hyvältä”, kirjoittaa Hyry omassa uunissa paistetusta leivästä. Sitä kai etsin siellä marketissakin, muistijälkeä.

Jokaisesta ihmisestä jää jonnekin joku kädenjälki tai leirinuotion tuhka, ehkä vain  kesäaamu. Jossain piilossa, kuin Hyryn uunin sisään jäänyt  pieni virhe.

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläinen, eläkeläiset, EU, ihmiset, kirjallisuus, kritiikki, mynämäki, taide, yhteiskunta Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

9 vastausta artikkeliin: Aukaisen umpimähkään Antti Hyryn romaanin Uuni

  1. Aili Nupponen sanoo:

    Täällä maalla on vielä uunit ja leipominen osa jokapäiväistä elämää. Useimmat maalaisnaiset pystyvät leivän paistoon, ja uunia lämmitetään talvella myös lämmön vuoksi.

    Itse en ole muurannut uunia, mutta olen katsellut vierestä kun ammattimuurari sen tekee, ja jotkut yritteliäät ihmiset ovat myös muuranneet uuneja omaan käyttöönsä.

    Voi olla, että meistä jää jäljelle varsin vähän kuoltuamme, ehkä nimi hautakivessä kuitenkin. Ja omaistemme sydämissämme voimme yhä elää kuoltuamme. Joitakin maamerkkejä voimme myös itsestämme jättää, kuka minkinlaisia…

    • tammikuu44 sanoo:

      Tuossa uunissa ja leipomisessa varmasti onkin se voima joka vaistomaisesti panee kenet tahansa ihailemaan maalla asumista. Vaikka työtä ja vaivaahan siinä on, mutta enemmän kuitenkin järkeä kuin joissainmahdottomassa voitontavoittelussa ja pörssikursseissa.

      Uskoisin, että ei meillä Suomessa kokonaan lopu koskaan uunin muuraaminen ja leipominen!

  2. Hirlii sanoo:

    Osaan. Leipoa leipää. Käsillään on hyvä oppia tekemään.

  3. tammikuu44 sanoo:

    En olisi uskonut! Nyt uskon. Upea kokemus, ei ole monella sellaista.

  4. maku1976 sanoo:

    Onkohan Hyryn kirjan tarkoitus opettaa lukijalleen kärsivällisyyttä? Oli muuten koetuksella, mutta loppuun pääsin… :)

    • tammikuu44 sanoo:

      Se varmasti monen lukijan mieleen tuli kirjaa lukiessa. Mutta kun sitten onnelisesti pääsi loppuun, jäi kuitenkin palkinnoksi kokemus ja ehkä hiukan ymmärrystäkin ihmislapsen elämästä, pienistä asioista, joita ihminen hoitaa ja huolehtii, halusta rakentaa jotain pysyvää. Jokainen kai haluaisi jättää itsestään jonkin merkin, rakentaa vaikka uunin, hakata kallioon nimikirjaimensa.

      Vaikka ihminen unohtuu, jää jäljelle joita hänen käsiensä ja ajatustensa yhteistyöstä.

      Jotain ihmisyydestä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s