Outoja olentoja ja kohtaamisia Turun kirjamessuilla

Turun kirjamessut muistuttavat jossain määrin H. Paakkasen osastolla olevaa mongolialaisella salakirjoituksella koristeltua vanhaa sahaa. Salakirjoituksen aukaisemiseen menee jonkin verran aikaa.

*

Miksi ihmiset menevät kaikuvaan epämiellyttävään näyttelyhalliin katsomaan kirjoja? Samat kirjat ovat kirjakaupoissa ja kirjastoissa. Ja paljon helpommin saatavilla. Turun kirjamessuilla viikonloppuna näytti siltä, että ihmiset kuumuutta ja melua uhmaten hakevat ja hakevat mutta eivät edes soisi löytävänsä. Löytävät sittenkin.

Laitila-osastolla kirjastonhoitaja Tuula Amberla emännöi laitilalaista runopeliautomaattia.

*

Kyse ei olekaan kirjoista. Ihmiset haluavat nähdä kirjailijoita. Sellaisia, jotka ovat tuttuja televisiosta tai lehdistä: Jari Tervo, Leena Lander, Kaari Utrio, Märta Tikkanen, Peter Franzen, Sauli Niinistö, Irja Askola, Viivi ja Wagner. Mitä näitä nyt on: Väinö Linna, Pentti Saarikoski… Venttas holl, mutta ei Sauli Niinistö ole kirjailija, Peter Franzenin tunnen näyttelijänä ja Wagner on sika,  Viivi joku taruolento ja Irja Askola piispa. Ja jos oikein tarkkoja ollaan Väinö ja Pentti ovat jo kuolleet.

*

Laitilan osaston messuemäntä Tiia Lahtinen kadehtii kaikkea istuen kateuskivellä hauskaan laitilalaiseen kansanperinteeseen kuuluvaan tapaan.

*

Mutta kirja elää.  Koko messuruuhka ja ihmisten törmäily vaikeissa olosuhteissa on kuin itse elämä, etsimistä ja satunnaisia kohtaamisia. Jotain on taatusti juuri minulle varattu! Ja samoin kuin elämä tämä messuaminenkin on toisaalta raakaa bisnestä.

*

Kaikkea ei voi aina selittää.

*

Tunteilut ja turha kriittisyys pois, liikettä kinttuihin, elämä on  yllätyksiä täynnä. Tämä on myös kirjamessujen tarjoamaa ihka elävää tajunnanvirtaa, vai olisiko elämän estetiikkaa, mitä oudoimpien ihmisten tapaamista, tämä on otettava löysin rantein kuten ukot Savossa ottavat vieläkin.  Etsi siis oma reittisi!

*

Nyt voin lukea nimeni kiinaksi!

*

Vieläkin hymyilyttää moni tapaaminen. Kuten kulttuurifoorumi, jossa naisihmiset väänsivät mallia monikulttuurisuudesta. Paikalla oli täysi salillinen uteliaita, sillä houkutuslintuina olivat toimittaja Johanna Korhonen ja piispa Irja Askola. Mukana lepertelivät myös kirjailija Zinaida Linden, toiminnanjohtaja Hulya Kytö ja tanssija Tiina Lindfors, joka myös tanssi. Otsikko Kulttuurin kantajat – kirkko monikulttuurisessa Suomessa houkutteli paikalle minun lisäksi muitakin iäkkäitä daameja.  Meidän kaikkien riemuksi paneelin osanottajat visersivät käsi-kädessä-yhdessä – kulkemista, suvaitsevaisuutta, somaa lintupöttölaulua.

*

Kun varaat itsellesi hyvän paikan , huomaat, että eturivissä siinä vieressäsi istuu tutun näköisiä ihmisiä.

*

Tämä tätipaneeli ei tosin täysin vakuuttanut Turku-salin perällä majaansa pitävää, melko persoonallista sarjakuvapiirtäjää H. Paakkasta, joka mielipidettä paneelista kysyessäni ehdotti, että sali pestäisiin puhtaaksi ylettömästä korkealentoisuudesta vaikka lysoolilla.

*

Kirjamessujen viisaasti hullu ja lempeästi kriittinen sarjakuvataiteilija H. Paakkanen omalla, melko persoonallisella osastollaan.

*

Ostin Paakkasen sarjakuvakirjan ja nauran sille vieläkin!

*

*

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, feminismi, ihmiset, kirkko, kritiikki, mynämäki, sano suoraan, taide, yhteiskunta, Yrittäminen Avainsana(t): , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Outoja olentoja ja kohtaamisia Turun kirjamessuilla

  1. Aili Nupponen sanoo:

    Tuo kateuskivi ei ole hullumpi keksintö, ainakin se naurattaa ihmisiä. Mutta ne jotka toisia paljon kadehtivat – ainakin meillä päin – eivät varmasti nouse kivelle istumaan ;-)

    Sitä en tiennyt, että Tuula Amberla on kirjastonhoitaja. Hänhän tuli ehkä 1980-luvulla tunnetuksi persoonallisilla lauluillaan ja äänellään; yksi laulu kertoi Lulusta.

    Julkkikset pääsevät oikeiksi kirjailijoiksi helposti, onhan heillä ennestään jo tunnettu nimi, joka myy, joten julkaisukynnys on joskus hyvin matala.

    Naispiispa pääsi siis houkutuslinnuksi – naisväelle! Miehiä on näkyvissä peräti yksi kappale: heitä ei edes naispiispa houkutellut. Mitähän houkutuksia olisi pitänyt miehille oikein olla?

    • tammikuu44 sanoo:

      Tuula Amberla on asunut jo vuosia Vehmaalla (aivan tässä lähellä Mynämäkeä ja Laitilaa), olen opettanut perheen toista lastakin jokunen vuosi sitten. Vieläkin Tuula laulaa erilaisissa tilaisuuksissa. On muuten siinä mielessäkin hieno ihminen, että ei ole koskaan tuonut itseään kyynärpäillään tai muilla kekkulikonsteilla esille.

      Ja kyllä kustantamot osaavat käyttää kirjailijoista myös hyväkseen siten, että kierrättävät näitä näillä messuilla ja ties missä esiintymässä.

      Siinä kirkollisessa miesväen houkttelussa voisi olla hyvänä houkuttimena kirkkovene. Ovat pojat sen mallia piirustelleet innoissaan jo kouluaikoina pulpettiensa kansiin.

  2. Aili Nupponen sanoo:

    Niinpä; taitaisi se kirkkovene sopiakin naispiispan seuraan ;-)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s