Valta takaisin vanhemmille, lapselle rajat

Kasvitkin tarvitsevat hoitoa ja rakkautta mutta myös selvät rajat, joita ei saa ylittää tai köpelösti käy. Samalla metodilla viisas viljelijä kasvattaa omia mukuloitaan.

*

Saksalainen lastenpsykiatri Michael Winterhoff (HS 31.7.) väittää: 70 prosenttia saksalaislapsista on häiriintyneitä! Lisäksi hän väittää, että sama ongelma vaivaa koko hyvinvointimaailmaa. Nuorten tekemät oudot väkivallanteot ovat osaltaan tulosta oudosta kasvatuksesta, oudosta yhteiskunnasta. Kasvatuksessa valta on luisunut lapselle, josta kasvaa helposti tunneköyhä riiviö. Valta olisi taas annettava sinne mihin  se kuuluu: vanhemmille!

No, ainakin suomalaiset opettajat ovat jo vuosikymmeniä tehneet samansuuntaisia havaintoja: ehkä vain kolmannes luokan lapsista täyttää opettajan ohjeen välittömästi. Kuinka moni tottelee heti kieltoa olla etuilematta ruokajonossa, kuinka moni hiljenee opettajan astuessa luokkaan, kuinka moni nostaa kehotuksesta lattialle heitetyn roskan? Ehkä kolmasosa oppilaista kuten  Winterhoff väittää.

Meillä Suomessa  on koulukuraattorit ja psykologilaumat, mutta mitään selvää parannusta ei ole tullut. Oppilaiden joukossa on yhä väkivaltaisempia lapsia, kouluissa oppilaiden köytös on rehellisesti sanottuna ala-arvoista. koulukiusaaminen jatkuu.

Missä siis vika?

Winterhoff ottaa härkää sarvista ja antaa tulla: hemmotellut kauhukakarat täyttävät luokat, heitä on 30 oppilaan luokassa 20.  Näiden lasten maailmankuva on jäänyt pikkulapsen maailmankuvaksi, he kuvittelevat voivansa ohjata tapahtumia ja päättää kaikesta.  Vanhemmat eivät ole enää niitä, jotka ohjaavat ja määräävät eli kasvattavat.

Lapsi saa nykykasvatuksessa  ylettömästi vapauksia, kaikessa mennään lapsen ehdoilla, lapsi on vanhempien  kaveri. Lapsen toimintaa ohjaa huvitus, joka on opittu kotona, niinpä koulussa ei osata noudattaa sääntöjä. Ahkeruutta ja kurinalaisuutta vaativat  tehtävät tuntuvat ylivoimaisilta.

Vanhemmat tekevät kaikkensa lastensa parhaaksi. He leikkivät, osallistuvat läksyjen tekoon, vievät harrastuksiin, järjestävät synttäreitä. Ja tässä se virhe juuri on! Lasta kääritään pumpuliin, annetaan periksi, kaikki tarjotaan tarjottimella.

Epävarma yhteiskunta
kasvattaa ikuisia lapsia

Uhrautuvat vanhemmat puhdistavat maailman kaikista vastuksista. Mutta vanhemman olisi oltava aikuinen, ei kumppani tai lapsen rakkauden kerjääjä ja mielistelijä. Lapsi oppii helposti, että muka voi hallita maailmaa, hän voi saada aina tahtonsa läpi.

Kaiken taustalla Winterhoff näkee omituiseksi kehittyneen hyvinvointiyhteiskunnan, jossa mikään ei ole enää varmaa, se ei näytä suuntaa elämälle, työpaikan saanti on kiven takana jne. Winterhoff perää uutta päiväkoti- ja koulutusjärjestelmää, jossa lapsi nähdään taas lapsena, ei kumppanina. Kasvava nuori ei saa jäädä ikuiseksi lapseksi ja riippuvaiseksi vanhemmistaan, samoin opettajan on oltava opettaja ei mikään valmentajakaveri.

Ennen kaikkea lapselle pitäisi panna rajoja ja katsoa, että kieltoja totellaan. Ei lapsi saa ohjailla vanhempiaan tai  päättää mitä haluaa opiskella  ja opetella.

Näin Michael Winterhoff. Onkos nyt kyseessä uusi luuta vai puhuuko mies päässään vanhoillisuuden tiukka pipo?

Advertisements

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, EU, ihmiset, koululaitos, mynämäki, nuoret, opettajat, sano suoraan, yhteiskunta Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

12 vastausta artikkeliin: Valta takaisin vanhemmille, lapselle rajat

  1. Aili Nupponen sanoo:

    Olet minusta ihan oikeassa, lapsi tarvitsee ihmiseksi kasvaakseen rajoja ja rakkautta, mutta ei mielivaltaa, ei omaansa eikä vanhemman. Vanhemmilta on kadoksissa vanhemmuus, että he opettavat ja selittävät sen lasilleen, mikä on sallittua ja mikä ei, mikä on oikein ja mikä väärin.

    Ehkä syynä on sekin, että monilta nykyajan vanhemmilta on aikuisuus jäänyt saavuttamatta, kun on kasvettu heitteille jätettynä ilman rajoja, ja jopa ilman rakkauttakin. Nykyajan vanhemmista heitä on suuri joukko, mutta onneksi on vielä olemassa aikuisuuteen kasvaneitakin vanhempia. Monien avioerojen surauksena lapset ovat kasvaneet turvattomina, vanhemmat vaihtuvat vuoroviikoin…

    • tammikuu44 sanoo:

      Varmasti tuo avioerojen runsauskin johtuu osiltaan siitä, että on jo kauan kasvanut aikuisiksi lapsia, jotka ovat saaneet tuollaisen rajattoman kasvatuksen, vanhemmat ovat tehneet kaikkensa lastensa eteen, lapset ovat saanett kaiken minkä haluavat, kaikessa oin annettu periksi. Eli vanhemmatkn ovat jääneet lapsiksi, suuttuvat heti, kun avioliitossa kaiki ei menekään niin kuin itse haluaa. Ja ei kun erotaan. Mallia lapset ottavat vanhemmistaan.

      Maailma on muuttunut vallan toiseksi siitä, mitä se oli suurien ikäluokkien syntyessä Siinä vanhassa kansakoulussa oli virheineenkin paljon hyvää, opittiin ainakin käyttäytymisen alkeet. Arvostettiin ihan oikeaa osaamist ja rehellisyyttä. Sankarina pidettiin vain sellaista, joka puolusti pienempiä ja heikompia, ei leuhkinut, oli avulias, piti lupauksensa eikä ainkaan kiusannut.

      Muuten: mikä tahansa koheltaminen koettiin vielä muutama vuosi sitten luovaksi toiminnaksi. Minusta tuntuu, että tähän on jo nyt tullut hiukan järjellisyyttä ja arvostetaan ihan järjellisiäkin toimintoja kuten vaikka satujen kuuntelua ja kirjan katselua ja annetaan lapsen olla rauhassa eikä olla jatkuvasti työntämässä jotain ”kehittävää” lelua kouraan.

  2. maria sanoo:

    Näin se juurikin on. Koko ajan kuulee kun pikkulasten vanhemmat hokevat, että lasten ehdoilla mennään, ja luulevat olevansa tosi hyviä, ja varmaan vatkin kunhan tietävät rajansa.
    Meikäläisen oli mentävä aikoinaan päivä kerrallaan olosuhteiden ehdoilla, mutta silti käytiin pari kertaa Särkännimessä, joskus sirkuksessa tai jotain, mutta ei suinkaan lapsen ehdoilla vaan sen äidin.
    Paitsi että kyllä yhteen sai ottaa pojanjuntin kanssa koko ajan varsinkin murrosiässä ja silti se ei uskonut mitään. Ja huonoa omaatuntoa muksut osaa käyttää tosi hienosti hyväkseen, me äidit saamme luultavasti maksaa joko oikeista tai oletetuista laiminlyönneistä lopunikäämme kun yritämme saarnata ja pelastaa kakaroita pulasta, kuten rästiin jääneestä sähkölaskusta tms. ”Että noitten kakaroitten kanssa käskee!”
    Mitäthän tääkin sananlasku tarkoittanee….

    • tammikuu44 sanoo:

      Nämä nykyajan vanhemmat eivät käsitä, että lapsukaiset ovat ihania mutta lapsukaisia, eivät valttamättä neroja vaikka puhuvatkin hassusti tai rakentavat vanhoista pahvilaatikoista avaruusaluksen. Lasta voi vallan hyvin kieltää rikkomasta astioita tai tekemästä muuta päätöntä, mistä se mukula muuten oppii.

      Ja pojanjuntit ovat murrosiässä kaikki uskomattomia, mutta jo se, että me äidit otamme yhteen näiden luonnikkaiden pokalasten kanssa, antaa nille ohjausta – vaikka sitä ei tapahtumahetkellä ehkä huomaa.

      ”Että noitten kakaroitten kanssa käskee!”

  3. Zepa sanoo:

    Sekä kirjoitus että kommentit täyttä asiaa. Maailma on jo täynnä aikuisen näköisiä lellipentuja, lisää ei tarvittaisi.

    • tammikuu44 sanoo:

      Lellitty pikku riiviö odottaa omassa huoneessaan peruskoulun jälkeen, että joku tulee tarjoamaan hyväpalkkaisen työpaikan, johoin voi mennä päivksi viettämään aikaansa, vähän samaan tapaan kuin koulussa siis. Tiedän tapauksen, jossa tyttölapsi keskeytti harjoittelun lastentarhassa, kun kellarista piti hakea perunoita.

  4. Marleena sanoo:

    Milloin herätään huomaamaan tämä kaikki? Silloin kun lellityt tenavat ovat vallankahvassa vai? Nyt monet tuosta porukasta ovat jo päättäjiä ja muuttavat maailmaa mielensä mukaan. Rannalle jääneet syrjäytyvät, tekevät itsemurhia jne, kun maailma ei ollutkaan sellainen kuin he luulivat, kun maailma alkoi heitä opettaa.
    Minullekin mummoni aina sanoi, että jos maailma ei muuta opeta, niin hiljaa kävelemään.

    • tammikuu44 sanoo:

      Tosiaan pelottaa, että röyhkeydellä, ja ainoastaan sillä, pärjää nykymaailmassa, kasvatamme nykyään lapsia, joista osasta tulee noitä röyhkimyksiä, osasta raukkoja ja syrjäytyneitä, joille maailma on tosi kova eikä suinkaan vanhmepien pehmentämä toiveiden tynnyri.

      Henkilökohatisesti tiedän, että maailma totta totisesti opettaa hiljaa kävelemään.

  5. T.Chapman sanoo:

    Nyt tarttee kompata, mulla on 6-vee tyttö, ja mä saan usein kehuja siitä kuinka hyvin käyttäytyvä ja reipas mun muksu on. Ja kaikki tämä siis ihan peruskasvatuksella. Mä uskon lujasti tapoihin ja luunappeihin. Sanokoon kuka mitä sanoo. Se että mä joka päivä näen näitä järkyttäviä, huonosti kasvatettuja kakaroita, on jo ihan tarpeeks suuri houkutin pitämään omassa taloudessa kunnon jöötä.

    • Hyvä, hyvä! Pieni luunappi on minunkin mielestäni paikallaan, jos sanaa ei uskota. Mitä sitä turhaan konfliktitilannetta pitkittää mukan neuvottelemalla, kun on aivan varmaa, että puhe ei sellaisessa kiukkutilanteessa auta. Voihan sitä taas jonkun ajan kuluttua halika ja suukotella. Niitä huonosti kasvatettuja tai siis hunningolla olleita tosiaan näkee ja kuule harvase päivä.

  6. T.Chapman sanoo:

    Jep, kyl meil sit halitaa ja pusitaa senki eestä, ja hyvistä teoista palkitaan. Kiukuttelut myös loppuu nopeemmin, kun sen poikkasee nopeesti, jonka jälkeen yleensä selitän asiat läpi. Olen opettanu sen et kyl kiukuttaa saa, mut se syy tarttis olla sit ees vähän pätevä, pikkuasioista on turha suuttua. Siihen se liittyy, omien tunteiden hallintaan ja käsittelyyn. Jos lapsen ympärillä vallan hyssytellään ja sipsutellaan, ei sillon myöskään opi ymmärtämään muitten oikeutta myös negatiivisiin tunteisiin. Meil karjutaan välil nii et tanner tärisee, kun kaks kovapäistä suomiakkaa kolistelee tahtojen sarvia, mut sitä mukavammalta tuntuu se kaakaokuppi ja hali sen jälkee.

    • Tuo on totta, että lapsen on opittava sietämään muidenkin kuin itsensä kikuttelua tai hermostumista. Ja näitä kiukuttelukohtauksia voi myös lyhentää ja oppia sopimaan kiukuttelun jälkeen. Pelkkää päänsilitystä ei elämä ole aikuisenakaan. Ja kyllä lapsia voi kieltää julkisillakin paikoilla, hirveää on joskus kaupan kassajonoissa kuunnella jonkun lapsen närinää ja suoraa huutoakin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s