Katja Ketun, Pohjolan shamaanin, väkeviä ja aistillisia kuvia

Katja Kettu: Kätilö
WSOY, 2011

Katja Ketun Kätilö jakaa lukijat kahtia:  lukuelämyksestä hurmaantuneet ja puritaaniset  kauhistelijat. Esimerkkinä änkyräkriittisyydestä Parnasson Kaisu Mikkolan kritiikki, jossa kirjan röykytys ja  jopa vähättely suorastaan kannustaa lukemaan ihan itse  koko teoksen. Jopa kirjan värikäs kieli kyrsii tätä kokenutta arvostelijaa. Toista laitaa edustaa Turun Sanomien kriitikko Kaisa Kurikka, joka  perustelee kritiikkinsä ja näkemyksensä taidolla. Kätilö on häikäissyt väkevyydellään tämän kriitikon.

Kätilö on ennen kaikkea rakkausromaani vaikka se sijoittuukin Lapin sodan melskeisiin. Teos kaivaa esille natsien  todellisen karvan kaikkine arjalaispöyhkeilyineen ja keskitysleirien raakuuksineen. Katja Kettu kirjoittaa todellista inhorealismia, mutta miten muuten voisikaan kuvata järjetöntä sadismia, jota naiset ja lapset joutuivat kokemaan erityisesti saksalaisten perääntyessä ja muuttuessa liittolaisista viholliseksi.

Kysymyksessä on tosipohjainen tarina SS-upseerin ja suomalaisnaisen rakastumisesta sodan keskellä, menneisyyden vaikutuksesta nykyhetkeen, ihmisen raadollisuudesta, mitättömyydestä, sitkeydestä, eläimellisestä elämässä kiinni riippumisesta.  Kirjassa on päiväkirjamainen rakenne, jossa merkintöjä tunteistaan ja tapahtumista tekevät vuorotellen usein samasta tapahtumasta saksalainen Johannes ja suomalainen kätilö, lempinimeltään Villisilmä.

Sodan jälkeen suomalaisittain ajatellen Villisilmä oli sakemannin huora. Ja näitä vaiettuja kohtaloita oli melkoinen määrä. Tarinassa on todellisuuspohja, hyvin on muistissa vieläkin monella vanhuksella, kuinka saksalaisten heiloja ja lapsia kiusattiin ja pilkattiin. Kirjailija on tehnyt valtavan työn lukiessaan erilaisia asiakirjoja ja päiväkirjoja kootessaan aineistoa. Ja synnyttänyt kaikesta elävän, liikuttavan,  kauhistuttavan mutta hienon romaanin.

Ihailen Katja Ketun samaistumista henkilöihin, taitoa puhua heidän äänellään ja taitoa  paljastaa ihminen sielunsyvyyksiä myöten. Erityisesti ihailen kirjan kieltä, joka on rajun aistillista ja tainnuttavaa, hurmaavaa ja havainnollista, niin että lukija haistaa ja maistaa, palelee, kärsii kipua, tuntee rakkauden tuskaa ja rakastelun riemua.

Villisilmä on koulutettu kätilö mutta hän on myös pohjolan shamaani, joka tuntee yrtit ja vanhat perinteiset parannuskeinot. Rakkaudessaan hän on ehdoton. Johanneksessa paljastuu kaiken kovuuden, natsiupseerin puvussa alta syyllisyyden painolastia kantava, heikko ihminen, jonka mieli järkkyy.

Katja Kettu, joka on valmistunut Turun taideakatemiasta animaatio-ohjaajaksi hahmottaa maailmaa sekä sanoin että kuvin. Hän osaa rakentaa romaaninsa elokuvantekijän tavoin ja osaa tehdä henkilöistä – joita romaanissa on huomattava määrä – moniulotteisia. Lukukokemus on väkevä, vavahduttava!

Advertisements

Tietoja Hymyilevä eläkeläinen

Nimeni on Tuula Nikala-Soiha, olen opiskellut Jyväskylässä, tehnyt kiltisti ja ahkerasti töitä äidinkielenopettajana Piikkössä ja Vehmaalla sekä kirjoitellut juttuja kokopäiväisenä toimittajana lehteen. Kaikkia näitä useita vuosia. Nyt opiskelen avoimessa yliopistossa monenmoista joutavaa niin kauan kuin jaksan nousta Turun yliopistoon johtavia portaita.
Kategoria(t): eläkeläiset, ihmiset, kirjallisuus, kritiikki, yhteiskunta Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Katja Ketun, Pohjolan shamaanin, väkeviä ja aistillisia kuvia

  1. tammikuu44 sanoo:

    Katja Kettu vastaanotti tänään 5.2. tämän vuoden Runeberg-palkinnon teoksestaan Kätilö. Joten onnea, onnea sinulle nuori ja uuttera kirjailija!!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s