Ulla-Lena Ludberg, Jää
Teos & Schildts & Söderström, 2012
*
Ulla-Leena Ludbergin Jää on Finlandiansa ansainnut. Hieno valinta eikä suinkaan siksi, että valitsijana oli presidentti Tarja Halonen. Ehkä jotain rutinaa saattaa kuulua nuorten kirjailijoiden, kriitikoiden tai nuorten lukijoiden taholta, mutta pulinat pois ja nenä kirjaan! Lundbergin teos hakkaa mennen tullen kaikenkarvaiset nykymenon mukaiset ihmissuhdevatvomiset.
Jää kertoo yksinkertaisesti mutta silti hämmästyttävän mukaansatempaavasti saaristolaiselämästä, mantereelta saapuvan nuoren papin ja hänen vaimonsa kokemuksia seuraillen. Kerronta on lämmintä, teeskentelemätöntä. Teoksen kieltä ei ole turhaan kehuttu. Aluksi pelkäksi idylliksi lukijan arvelema kertomus saakin vähitellen syvällisiä sävyjä . Lukija alkaa aavistaa ja odottaa uteliaana, hienovarainen jännitys säilyy.
Pienen saaren ilmapiirin lukija tuntee heti alkulehdiltä asti sykkivän ympärillään. Papin ja papin vaimon lisäksi lukija tutustuu salaperäiseen saarelle paenneeseen lääkäriin, lukkariin, postinkantajaan samoin kun perheen saarella syntyvään tyttäreen – ja moniin muihin.
Syvempiä sävyjä ja sanomaa ei syötetä väkisin, lukija alkaa vähitellen ymmärtää mikä elämässä on tärkeintä: sydämen hyvyys, rakastaminen, ymmärtäminen. Oman edun tavoittelu tai juonittelu erottavat ihmisiä, avoimuus ja luottamus yhdistää . Pappi joutuu pohtimaan ja tekemän ratkaisuja pappina olon ja perhe-elämän välillä. Uskollisuus papin työlle on ja pysyy loppuun saakka, Ehkä liikaakin , perhe-elämä usein kärsii. Vaimo tekee aamusta iltaan kotitöitä, kestitsee vieraita, hoitaa lehmät ja lapsen, kohta toisenkin. Kuva lempeästä papinrouvasta saa kovuutta jopa katkeria piirteitä. Lukija hiukan säälii papin rouvaa, on jopa joskus vihainen papille. Mutta rakkaus pariskunnan välillä säilyy.
Idylli saa kuitenkin särön. On asioita, joita pappi ei soisi tulevan päivänvaloon. Kirjailija panee myös papin velvollisuuksineen koetukselle: mitä on todellinen usko, ihmisen kuuntelua ja lohduttamista, toivon antamista vai ulkoa ladeltuja raamatunlauseita? Pappi on vähällä uhrata tulevan tutkintonsa kuunnellessaan hädässä olevaa. Kirjailija intoutuu tässä oikein saarnaamaan: kaikkien pappien todellisena tehtävänä on vilpitön sielunhoito, ei oman arvovallan korostaminen. Vain aidosti ihmistä kuunteleva pappi saavuttaa seurakuntalaistensa luottamuksen.
Kirjan loppupuolelle tulee mukaan elämän synkkiäkin sävyjä. Syysmyrskyt alkavat, luonto hurjistuu, meri jäätyy ja pakkanen jatkuu läpi talven. Teksti on rajua verrattuna alkupuolen kesäiseen tunnelmaan saarelaisten ottaessa papin omaksi papikseen, papin ottaessa seurakuntalaiset omikseen. Mahtava jäittenlähtö ennustaa tulevaa yllättävää onnettomuutta.
Saaristolaiset elävät kiinni sukunsa pitkässä ketjussa. Saaristolaiseksi synnytään. Merellä vallitsevat iänikuiset voimat, jotka on tunnettava, elettävä niiden kanssa sovussa.
Hymyilevä eläkeläinen 
Tästä teoksesta tein varauksen kirjastoon jo kuukausi sitten. Saan tiedon, kun on minun vuoron hakea se. Monet ovat laillasi kehuneet kirjaa. Esittelit kiinnostustani lisäävästi.
Parhaillaan minulla on luvun alla Oksasen Kun kyyhkyset katosivat. Melko vaikeaa tekstiä. Saan olla tarkkana sen kaikissa käänteissä, raskasta luettavaa.
Tämä Lundbergin Jää ei ole ollenkaan raskasta luettavaa ja silti sillä on paljon sanottavaa ihmiselle. Teksti on selkeää ja ikään kuin lämmintä. Lundberg ei viisasteli vaan on aito. Siksi kai kirjasta pitääkin..
Monet ovat sanoneet tuota Oksasen kirjaa aika raskaaksi. saattaa olla, että Oksanen pääsi niin kovasti pinnalle sillä edellisellä kirjallaan, että nyt menee kaikki kaupaksi ja arvoistelijat kehuvat maasta taivaaseen.
Hyviä lukuhetkiä!
Mielenkiintoista. Toissapäivänä ostin Jään ja se odottaa lukuvuoroaan. Houkuttaa lukemaan tämän jälkeen vielä enemmän.
Et tule pettymään. On todella taitavan kertojan kirjoittama, sellaista taitavaa venkoilematonta tekstiä, hienovaratsta ekä mitään räävitöntä realismia. Lisäksi kiejalla on sanottavaa.
Oli oikein sellainen juureva perusromaani, josta ei vivahteita puuttunut.
Runoilijalle varmasti elämys: melkein kuin runoa koko teksti!
Tuula, elävästi ja lämpimästi kirjoitit, kiitos sinulle!<3
Blogeista saa lukea sekä ylistystä että morkkausta. Lun minäkin jään, kun käsiini saan!:)))
Makuja on niin monenlaisia, yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta. Kirjasta pitäisi löytää aina sen perusajatus tai sanoma ja vasta se ratkaiseen kirjan hyvyyden. . Ei se minun pitämiseni tee kirjasta hyvää tai huonoa. Sen pitämisensä kertoo tosin miellään aina, kun kirja herättää positiivisia tunteita. Hyvä kirja ikään kuin lämmittää, vaikka sisältäisi rajuakin tekstiä.
Arvelisin, että nuoret ovat tottuneet rajumpaan tesktiin kuin mitä Jää tarjoaa. Mutta tässä kirjassa on myös oiva mahdollisuus tutustua sellaiseen jonkunlaiseen hitaaseen lukemiseen, voi antaa tekstin viedä. Kieli on raikasta ja selkeää ilman monimutkaisuuksia.
Hyvä Hymyilevä. Luin kirja-arostelusi suurella ilolla ja ihailulla. Miten hyvin Sinä osaatkaan kertoa tämän kirjan sanomasta. En ole vielä lukenut tätä kirjaa, mutta haluan varmasti lukea sen. Kirja kertoo elämästä Ahvenanmaahan kuuluvalla Kökarin saarella. Ihmiset haluavat elää kaikista vaivoista ja huolista huolimatta näillä aika pienilläkin saarilla. Kyseessä on kotiseuturakkaus joka antaa voimia elää, vaikka meri voi joskus olla julmakin ja viedä pois.
En malta olla uudistamatta sitä kirjaa mainostaneen tahon kömmähdystä kun kirjaa mainostettaessa kerrottiin, että kirja on saatavana myös ruotsinkielisenä!!
Olet oikeassa: kyse on kotiseuturakkaudesta, sellaisesta vuosisatoja säilyneestä ja perintönä kulkevasta tavasta elää melko eristyksessä yhdessä meren kanssa. Saarilla on jo toki yhteydet puhelimitse mantereelle, posti tulee veneellä ja kesäisin tulevat matkailija, on koulu ja oma terveydenhoitaja. Mutta meressä on vielä nykyäänkin jokin selittämätön meren henki, joka auttaa tavittaessa, sille on kuitenkin oltava ystävällinen ja jätettävä vaikka luodolle voileipä ystävyyden merkiksi.
Olisi hauskaa yrittää lukea tuota kirjaa oikein sen alkukielellä eli ruotsiksi!
On varmasti hauskaa ja hyödyllistäkin jos voisi lukea tämän kirjan alkukielellä. Silloin pääsisi läheisempään kontaktiin kirjailijaan ja hänen ajatuksiinsa. Kun lukee kirjaa, jonka joku on kääntänyt, joutuu tyytymään tämän kääntäjän ajatuksiin ja mielipiteisiin jostakin asiasta. Kääntäjä voi kääntää jonkun asian aivan eri tavalla, koska se hänen mielestään sopii paremmin. Tämän ilmiön huomaa erittäin hyvin kun katsoo esimerkiksi ruotsinkielistä ohjelmaa, jossa samanaikaisesti voi lukea suomenkielisen tekstin..
Kääntäminen on oma taitolajinsa. Siinä tarvitaan kielentajua, sanatarkasti ei voi useinkaan kääntää, vaan ajatus on tärkein. Kaunokirjallisuuden kääntämisessä konemainen sanatarkka käännös ei useinkaan ole se oikea ratkaisu, samoin tärkeissä poliittisissa keskustelusissa tai EU-tekstien kääntämisessä on tajuttava, mikä on asian ydin, muuten menee pieleen, vaikka sanat olisikin käännetty oikein. Kääntäjälle pidetään tärkeänä myös sitä, että tutustuu mahdollisimman perusteellisesti sen itselle vieraan maan kulttuuriin, tapoihin ja jokapäiväisen elämän käytäntöihin. Ruotsista kääntämisessäkin on omat haasteensa. Ja kun lukeen Jään käännöstä ei tule kyllä edes ajatelleeksi, että se on käännettyä tekstiä, niin luontevaa se on, siinä aistii kirjoittajan oman persoonallisen tavan nähdä ja kuulla maailmaa. Tässä kirjassa kieli hengittää saarelaisten hengityksen tahtiin. Lundberg ei käytä mitään erikoissanastoa puhuessaan saarelaisten jokapäiväisen elämän tarvekaluista tai perinnetavoista, niitähän varmasti olisi löytynyt ja ne olisivat taatusti tuottaneet kääntäjälle tuskaa.
Lukekaa ”Hemsöborna” ruotsiksi niin huomaatte mikä on käännöksen ja alkuperäisen tekstin ero.
Tietysti on tämmöisiä kirjoja, joissa käytetään murteita kuten meidän Tuntemattomassa sotilaassa. Tuskin sitäkään pystyy oikein kääntämään millekään kielelle niin, että se vastaisi suomen kielen eri murteiden puhujien puhetapaa. Sama ilmiö lienee siinä Hemsöläsissä. Ja toisaalta esimerkiksi Salingeri Sieppari ruispellossa sai aikoinaan Saarikosken kääntämänä pisteitä siitä slangista, mitä Saarikoski käytti, että onnistuneita käännöksiäkin kirjakielestä – tai pitäisi kai sanoa yleiskielestäi – poikkeavista teksteistä kyllä löytyy. Ilmeisesti siihen Hemsöläisten alkukielellä lukemiseen tarvitaan jo melkoisen hyvää ruotsin kielen taito, joten en rupea edes yrittämään. Mutta uskon vahvasti, mitä sanot tuon kirjan suomennoksen ja alkuperäisen tekstin erosta.
Luin aikoinani Sieppari ruispellossa,nythän kai siitäkin on tehty uusi käännös.Olen lukenut myös Tuntemattoman molemmilla kielillä,en tiedä johtuuko siitä että tunne-elämältäni olen suomalainen
mutta voimakkaamin se koskettaa minua suomeksi kuin ruotsiksi.Ei tule tippa linssiin kun ruotsiksi lukee.
Nämä nykynuoret ovat kehuneet sitä uutta käännöstä siitä Siepparista, on kuulemma nykuslangia. Mutta se alkuperäinenhän on sitä 60-luvun amerikanslangia, miksi se nyt on muka muuttunut, siinä kirjassa se pysyy sellaisena 60-luvun slangina, ei sitä saisi nykyaikaistaa.
Tottakai suomenkielinen Tuntematon on se oikea, ei käännöksestä voi ollenkaaan tehdä sellaista, joka vastaisi yhdenkään ukon käyttämää kotiseutunsa puhetapaa. Siinäpä se ikuinen murheenkryyni kääntäjälle: miten käännät murteen jollekin toiselle kielelle.
Hyvä havainto sinulta tuo, että tunne-elämältä olet suomalainen: kieleen ja puheeseen liittyy olennaisena se oman äidinkielen mukana tullut tunne jokaisesta sanasta ja ilmaisusta.
Hyvä kirjallisuus ei synny ohimennen tai tuosta vaan huitaisemalla. Lundberg kertoo just, vähän aikaa sitten, telkkarista tulleessa dokumentissa kuinka pitkään hän on tätä kirjoittanut ja kuinka kauan sen kanssa elänyt. Ei ihan mikään pikku matka.
Kannattaa katsoa, se on vielä 12pvää areenalla: http://areena.yle.fi/tv/1769610
Jää on hieno kirja. Kielen syvärakenteet voi ymmärtää vain kirjallisuutta lukemalla, ne on opittavissa vain lukemalla riittävästi, ja hyvää kirjallisuutta. Onneksi tämä teos palkittiin.
Nyt muuten paljastit senkin, miksi nuorempi polvi ei oikein syty tälle teokselle: se nuori polvi ei ole lukenut edes niitä koulun pakollisia klassikoita eli siinä ihan vanhanaikaisessa kirjallisuuden lukemisessa ja sen käsittelyssä onkin sitä jotain. Siinä oikein oppi jotain. Ja tuokin jää usein epäselväksi, että hyvä kirja ei synny tuosta vaan muutamassa kuukaudessa. Miettiminenkin on monella hukassa. Elämää on näettävä ja koettava. -Pitääpä katsoa tuo Areena-linkki , mutta nyt näkemään ja kokemaan Turkua!